Vieraileva tähti

Tänään saimme blogiin kirjoittajaksi vierailevan tähden. Maisteris- ja opettajatason lentäjän Mikkelin suunnalta, joka on myös ystävyysseurani jäsen numero 2. Ykköspaikkaa pitää puolisoni päivis. Jorzza kirjoittaa räksäpesistä, joita on kolunnut pikkupoikana huonoon omaantuntoon saakka. Mutta Kaima Jorma olkoon huoleti, sillä Jokilaaksossa ollessaan, on hän yöpynyt kodassa matkalla maailman ääriin. Räkättirastasparikunta nimittäin teki pesänsä pihakoivuun, joten nyt on pesällekin lyhyt matka vaikka valokuvaamaan.

Mutta tässä Jorzzan kirjoitus: "Pikkupoikana, räkänokkana, elämä oli koettavissa ja aistittavissa aivan eri tavalla kuin kuuskymppisenä. Varsinkin kevät oli riemun ja onnen aikaa. Kun aurinko sulatti tieltä jään ja roudan, tielle piirrettiin ruudukko ja aloimme hypätä ruutua. Tytöt hyppivät narua, mutta se ei ollut poikien hommaa. Joskus vaan käytiin likoille näyttämässä, et osataan sitä hypätä naruakin!

Lähes kaikkien Mikkelin Lehmuskylän poikien suurin huvi oli lähteä keväällä lintujen pesille, varsinkin räksänpesille.

Näin varmasti pojat tekivät ympäri Suomenmaan. Räksä eli räkättirastas oli vihattu lintu ja kaikkien pikkupoikien oli lupa hävittää kaikki pesät ja poikaset jopa murhata viattomat linnunpojat mitä julminta väkivaltaa käyttäen. Räksänmunilla käytiin munasotaa ja poikien kanssa kilpailtiin siitä, kuka on hävittänyt useamman pesän. Vanhemmat saattoivat jopa palkita lapsiaan tästä pahanteosta ja syy oli päivänselvä: räkättirastaat söivät loppukesällä mansikat mansikkamaalta ja herukat pensaista.

Itse en ollut pahin räksänvihaaja, vaikken puhtain paperein selviäkään. En pudotellut pesiä alas. Päin vastoin kun poikaporukassa kuljimme metsissä, en kertonut tietämieni pesien sijaintia enkä vienyt kavereita lähelle. Tosin minulla oli ritsat ja myöhemmin ilmakivääri, jolla osallistuin räksäjahtiin siinä vaiheessa, kun poikaset osasivat lentää. Olin jopa erityisen tarkka ritsalla ampuja ja moni lintuparka heitti henkensä ritsalla ampumani kiven voimasta. Puhumattakaan myöhemmin ilmakiväärillä saavuttamastani arveluttavasta menestyksestä räksäkannan vähentämisessä.

Myöhemmässä elämässäni olen kokenut luontoherätyksen. Vaikka poikavuodet olivat villejä ja vapaita, kadun tekojani viattomien lintujen murhaajana. Olen kokenut myös uuden räksäheräämisen keväisin. Olen lähtenyt kolmen vuoden aikana pesille kuten pikkupoikana ja iloinnut jokaisesta pesästä, jonka olen löytänyt, ihaillut vaaleanvihreitä mustapilkullisia munia ja vastakuoriutuneita linnunpoikia. Elämän ihme tapahtuu edelleen kuten silloin poikavuosina. Haluan suojella myös ennen vihattujen räksien elämää. Sydämeni lähes murtui, kun toissa vuonna eräästä pihapiiristä löytämäni 6 pesää oli pudotettu. Talon emäntä kasvattaa mansikoita ja hän oli vaatinut miestään pudottamaan räksänpesät, jotta mansikat säästyisivät. Pihaan tullessani huomasin jo pahaenteisen hiljaisuuden, ei kuulunut räksien tavanomaista räksätystä niiden reviirille tullessa. Jossakin metsän pimennossa surivat pudotettuja pesiään, särettyjä muniaan ja teloitettuja poikasiaan...

Kun palaan Suomeen täältä Thaimaasta 23. toukokuuta, lähden varmasti räksänpesille. Mukaan en ota ritsoja enkä ilmakivääriä, korkeintaan älypuhelimeni, jolla kuvaan luontoa ja myös viattomia räksänpoikia, jotka onneksi, suurimmaksi osaksi, saavat varttua nykyisin rauhassa pikkutappajilta ja murhamiehiltä. He nimittäin istuvat pelikonsoliensa ääressä ja murhaavat ihmisiä ja hirveitä otuksia kivääreillään ja tykeillään. Onneksi kohteena eivät ole viattomat luontokappaleet!"

Pieni tuokio rastaselämää löytyy tästä linkistä:

http://www.youtube.com/watch?v=zv6jB5ChlzA