Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 17. joulukuuta 2011

Joulutarina 17. päivä

jormas; Eilen jatkoimme keskustelua Rantaparlamentissa, jossa muutenkin käsitellään usein elämää suurempia asioita. Eilinen keskustelu oli viime kirjoituksessani mainitusta, oletettavasti eläimestä, lääppä nimeltään. Tosin luulen, että se on erisnimi, joten olkoon tästä lähin Lääppä. Sille nimittäin löytyi seuralaisia, ellei peräti sukulaisia kaikkitietävässä parlamentissa. Löytyi Lörppö ja Nirso, mutta oletettavasti muitakin on. Markku, jota Kukka-Markuksikin sanotaan, kertoi korvalehdellään istuvasta ja välillä melkeinpä asuvasta Lörpöstä. Se kuiskuttelee usein hänen korvaansa kertoen, että älä nyt Markku hassuja kuvittele ja eihän sinusta nyt siihen ole ja mitä muutkin ajattelevat ja niin edelleen. Sekä, että ihmiset varmaan puhuvat ja ajattelevat sinusta sitä ja tätä vähemmän mukavaa muutenkin. Ja sitten tapeilla ja usein tunnistettavissa oli tämä toinen seuralainen, Nirso, jolle ei koskaan kelpaa mikään ja joka on varsin monesti pilaamassa ihmisten tunnelmaa. Se sanoo, että katso nyt kuinka pieni pihvi ja eikö se liene vähän mautonkin. Ja kyllä on tympeä tarjoilija ja tuhkakuppiakaan ei ole tyhjennetty. Pöytäliinatkin lienevät vinossa ja niin edelleen. Nirsolla ei kerta kaikkiaan ole sellaista asiaa koskaan, ettei sillä olisi siihen yhtä jos toistakin huomauttamista.
Jouluunhan tämä liittyy silläkin tavalla, että kyseiset seuralaiset korvalehdillä, olkapäillä ja milloin missäkin keikkumassa, ovat tuttuja aikuisten lisäksi myös monille lapsille. Joulupukin kavereita ne eivät missään tapauksessa ole ja koko Korvatunturin väki tekeekin melkoisesti töitä pitkin vuotta sen eteen, että osaisimme nauttia siitä mitä meillä on eikä kadehtia sitä mitä on muilla.
Me kuitenkaan emme saaneetkaan nauttia naapuritalon katolla olevan joulukuusen valoista kuin kahtena iltana. Se ei nimittäin ollutkaan joulukuusi, vaan pienen leikkimökin kokoinen Buddhan temppeli, joka oli saanut valot ja ne oli aseteltu joulukuusen muotoon. Vaan se ei meidän joulumieltä himmennä, kuten kuvastakin näkyy.

Ei kommentteja: