Avioeroni jälkeen putosin syvälle yksinäisyyden suohon, jonka suonilmästä en ollut päästä ylös elämän iloista nauttivien joukkoon. Eikä ollut monia kiskomassa edes kuivalle maalle. Pysyvästi päivänvaloon pääsin Morakotin hoivassa. Ehkä hän ei ole koskaan ymmärtänyt arvoaan tässä asiassa. Enkä sitä muista aina minäkään. Koen myös, että ilman aiempien parisuhteitteni tuomaa kokemusta, en olisi pärjännyt Tatan kanssa eikä hänkään minun. Silti jokaisella kolikolla on monta puolta, joiden käänteleminen ei ole luonteillamme yksinkertaista. Mutta niin vaan olemme kypsään ikään ehtineinä kulkeneet ilta-auringossa käsi kädessä jo useamman vuoden.
Muistan, kun menin ensimmäisen kerran hänen kotiinsa Phstthalungin kaupungin kupeeseen. Pienehkössä Tatan talossa ei ollut kovinkaan paljon kotitemppelin lisäksi viihtyyttä lisääviä esineitä eikä kukkia pihalla. Melkein kaikki pihan eläimetkin puuttuivat naapurin nokkivia kanoja lukuunottamatta. Nyt on moni asia toisin, isompi huone on saanut uuden sisäkaton ja minunkin nykyinen Thaikotini kuvan vaalean tilalle seutsemän uutta eri väriä sekä piha kukkia ja hyötykasveja. Joista osa menee eläinten suuhun ja osa jatkaa eläinten ruuaksi kelpaamattomana kasvuaan.
Myös uusi jääkaappi on löytänyt pienen ruokahuoneemme nurkasta paikkansa. Morakot oli ehtinyt jo luvata vanhan, osin pinnaltaan ruosteisen naapurilleen, jota en hyväksynyt. Sanan voimaakin asiassa oli, sillä maksoin uuden kaapin. Itselläni nimittäin on vitamiineja ja lääkkeitä popsittavana pävittäin toista kymmentä. Kun niitä roudaan Suomesta syksyisin yli puolen vuoden annoksen, on määrä enemmän kuin tuhat. Joten halusin selkärepulliselle elämäni ylläpitäjiä oman paikkansa muine terveyden- tai sairaudenhoitovälineineen laastareista kynsisaksiin sekä pillereiden kyytivesipulloineen. Paikka löytyikin ulkokeittiön nurkasta, jonka edessä aloitan muovijakkaralla aamuni ja päätän päiväni.
Uuden elämän saanut kaappi on ollut kesät vailla käyttöä. Kunnes vajaa viikko sitten pihan kattimamma, Tricolor katsoi sen sopivan lämpöiseksi muuttuneen pakastelokeron kelvolliseksi sunnytysosastoksi. Eilen ties monennenko kerran äidiksi ja yhä enemmän kotikissaksemme tullut katsoi sen hyväksi ja turvalliseksi paikaksi myös imettää kahta, uutta jälkikasvuaan. Ja tottahan se onkin, sillä siellä kaikki ovat turvassa pihan kaikkea pelkäävää Securitydogia ja muita seudun kulkijakoiria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti