Olen kahden kodin kansalainen

Luulen, että vähemmistö meistä asuu kirjaimellisesti kahdessa kodissa. Mutta heitäkin on eri syistä. Yksiä sellaisia ovat avio- tai avoparit, jotka eivät asu yhdessä, vaan molemmilla on omat kodit. Joskus kai siksi, että kokevat parisuhteen toimivan parhaiten niin. Myös työt voivat ajaa erilleen. Kun olin lapsi ja vähän vanhempikin, muistan sukulaisiani käyneen Jurvasta Helsingin seudulla kirvesmiehen töissä. He ajoivat jokaiseksi viikonlopuksi Etelä-Pohjanmaalle ja sunnuntai-iltaisin takaisin.

Minäkin olen sen kokenut muun muassa silloin, kun perheeni asui Kalliomäen puolimatkankodin yhteisössä Jyväskylän maalaiskunnassa ja kävin töissä Sininauhoissa Helsingissä. Ehkä se oli yksi syy ensimmäiseen avioerooni. Vaikka olen kyllä eronnut ilman kahta kotiakin. Nykyisin ja jo muutaman vuoden on kahdella kodillani etäisyyttä melko tavalla. Sillä talvet olen Etelä-Thaimaassa Morakotin ja vähän minunkin kodissani sekä kesät Etelä-Suomessa yksin tai joskus marja-aikaan kihlattuni kanssa. Viime kesän olin senkin aikaa yksin Jokilaakson luonnonsuojelualueen keskellä.

Vakaasti uskon, että etäisyys on yksi niistä asioista, joka pitää meidät yhdessä. Koska tulevaisuuden ennustaminen on itselleni edelleen vaikeaa, en tiedäkään missä vetäisen viimeisen henkäykseni. Kahden, pienenkin omakotitalon ylläpitäminen on hinnakkaampaa kuin yhden. Kun säännöllisiä tuloja on vain Tatan pienenpieni eläke ja oma, hieman suurempi vastaava, on pitänyt tehdä elämää haittaamattomia säästötöitä.

Mennessäni kaukomaille, pistän hopeaharmaan, vanha rouva Avensiksen seisontavakuutukseen. Saman tapaisesti laitan netti- ja puhelinliittymäni Elisan numeroparkkiin. Sähköjä ei voi helpolla katkaista kokonaan tauolle, sillä silloin pitäisi Merikonttikodin ja Saunakontin putkistot ja säiliöt tyhjentää vedestä. Sitä en ole vakavasti harkinnut, vaikka sekin aika voi koittaa. Nykyisin pudotan sisälämpötilat noin kymmeneen asteeseen, sillä keväisin on mukavampi palata ja laittaa takkaan tulet, kun kesäkotimme ei ole ollut talvea pakkasen puolella.

Yksi säästökohde on sähköiset ja paperiset lehdet. Jäljellä on vain paikallislehti "Digi-Keskari". Senkin, satasen lehden voisin aivan hyvin lopettaa, sillä vain harvoin siinä on mitään itseäni kiinnostavaa, jota en saavuttaisi jollain muulla tavoin. Ehkä se on oikeastaan jäljellä vain jonkin sortin rakkaudesta koti- ja syntymäkuntaan. Jos lämmittäisin Suomikotiamme enemmän puilla, jota meillä kyllä riittää, saattaisi pelkästään sillä säästyä vuodessa yksi tai peräti kaksi lentomatkaa kaukomaille.

Morakotin kanssa elämme kädestä suuhun. Kaikki menee minkä yhteiskunta omiamme palauttaa tai jakaa muuten. Silti näköpiirissä ei ole, että kurkku tai tomaatti katoaisi lautasen reunalta. Myös leikkeleet ovat säilyttäneet muodossa jos toisessa asemansa Suomessa tumman ja Thaimaassa vaalean leivän päällä.

Tätä kirjoittaessa pysähdyin muistelemaan milloin olisin ollut velkaa jollekin johonkin suuntaan. Viimeinen saattaa olla älylaitteeni, jonka ostin Elisalta kolmen vuoden maksuajalla. Joka sekin on maksettu pari vuotta sitten. Eräänlainen suht tarkka talouteni on vatupassissa niin hyvin, että väkisin varojani lainannut verottajakin taisi palautella vuoden jossain vaiheessa toista sataa euroa. Vapaaehtoisestikin olen vippaillut kympin tai pari kavereilleni niin kauan, kun ovat muistaneet maksella takaisin ilman kehotuksia.