Tekemisten tarkoituksia

Kun olin ollut päivittäin juovasta alkoholistin elämästä erossa toista kuukautta, pyysi Jyväskylän viinadiakoni Markku Laukkanen minua Vesalan leirikeskuksen Rysään päihdeleirille. Sanoi, ettei niinkään asiakkaaksi koska olin ollut niin kauan juomatta, muttei työntekijäksikään koska olin ollut niin vähän aikaa juomatta. Vaan jotenkin siihen väliin. Sinne menin ja löysin elämälleni uuden suunnan ja tekemisen tarkoituksen. Olin vakuuttunut, että päihdetyöhön oli syntynyt jotain ainutlaatuista ja uusi tehtäväni on raitistaa koko maailma, jonka aloitan Jyväskylästä. Kun muutaman päivän kuluttua leirin päättymisestä viimeinenkin yli 30 osallistujasta oli palannut juomakentälle, putosin rakentamastani pilvilinnastani maan pinnalle ja käsitin, etten taidakaan raitistaa ketään.

Mutta vapaaehtoiseen päihdetyöhön ilman työnantajaa jäin. Anoin yksityishenkilönä kaupungilta purkutuomion saanutta lautamökkiä keittiön puuhelloineen ja toisen huoneen pystyuuneineen alkoholistien kokoontumispaikaksi silloin, kun he sattuvat olemaan selvinpäin. Jälkeenpäin kuulin, että asuntoasianlautakunnassa oli päätetty, että annetaan vaan se sille Soinin porukalle. Sillä jos kaikki menee nappiin, ne polttavat sen maan tasalle, ja kaupungilta säästyy purkamisen vaiva. Näin sai alkunsa Omakotikatu 1, valtakunnan ensimmäinen päihdetyön päiväkeskus.

Päihdetyöstä tuli kutsumukseni. Mutta vaikka tein sitä yli 30 vuotta, en ole koskaan raitistanut ketään. Vaan minusta tuli ovien aukoja, joista kulkemalla oli mahdollisuus saada ihmisarvoiset puitteet. Tehdäkseen niihin itselleen viihtyisän kodin tai sitten juoppokämpän. Tätä mietin, kun eilen uutisissa kerrottiin Englannin uuden pääministerin käyneen Suomessa poistaakseen maansa asunnottomuuskriisin. Hän tutustui esikuntineen Suomen vuosikymmeniä vanhaan Asunto ensin -malliin, jonka valtakuntamme neljä viisasta miestä paketoi uudelleen. Markkinoiden sen näköjään myös maamme ulkopuolelle omana keksintönään.

Itse en ole koskaan ymmärtänyt, että jos alkoholismi on riippuvuutta aiheuttava sairaus, niin kuinka voimme edellyttää ensin siitä paranemista tai vähintään toipumista, jotta saa asunnon? Se on hyvinkin sama asia, kun pyörätuolia käyttäneelle vaimolleni olisi sanottu, että jos pystyt kävelemään postilaatikolle, saat paikan jonne voit tehdä kodin. Mutta polion sairastanut Liisa ei tullut ilman apuvälineitä käveleväksi enkä saanut itseni lisäksi muita juoppoja raittiiksi, vaikka kuinka auoin ovia. Vaan alan naiset ja miehet saivat elämäänsä enemmän tai vähemmän raiteille, oli heillä kotia tai ei. 

En tiedä onko kypsä ihminen hyvä vai huono asia tai sanonta. Omalla kohdallani kypsemmäksi tuleminen on kyllä kypsyttänyt minut käsittämään, että ainakin elämäni ilta-auringossa on omalle balanssille antoisampaa keskittyä maailmoja syleilevien suurten asioiden lisäksi sen kokoisiin kokonaisuuksiin, joihin voi aidosti kokea voivansa vaikuttaa. Sillä Trumpin ja Putinin kaltaiset, kansan valitsemat asioiden hoitajat sotivat sotiaan, makaan sitten maassa, istun tuolilla tai yritän kiivetä tikapuita myöten taivaisiin. Vaikka sekin on totta, että jos ei pidä jalanjäljistä kasvoillaan, niin miksi maata lattialla?

Munallisten Marttakerhon istunnoissa, saunan lauteilla tai terapia-altaalla muiden kaltaisteni kanssa elämien kertaamisen lisäksi pyrin tekemään asioita, joilla on jotain vaikutusta. Kuten kotini uusien asukkaiden Nukkumatin ja hänen vaimonsa Nukkumaijan sopiva kasteleminen ja ehkä kerran vuodessa muun ravinnon antaminen. Katselen ja yritän kuunnella, kun kasvit menevät yöksi nukkumaan ja kuinka Nukkumatti palkitsee minua aamulla pienillä, vaatimattomilla kukillaan sekä aukoo rullalta yhä uusia lehtiä. Joita jossakin päin maapalloa sanotaan Mooseksen tauluiksi. Ja kyllähän niissä lievälläkin mielikuvituksella on 10 käskyä.