Aika entinen ei koskaan enää palaa

Tai sitten palaa, sillä ehkä joskus pääsemme suurelta osin lopulliseksi itse luomastamme ajan vankilasta ja menemme toiseen todellisuuteen, jossa ei ole aikaa. Uskonnot ja filosofiat taitavat käyttää siitä termejä "iankaikkisuus tai ikuisuus". Mutta ihminen ei ole eikä tule kaikkitietäväksi eikä luomakunnan kruunuksi, vaikka Putinin ja Trumpin maailmanvalloitusta seuratessa osa meistä niin luulee.

Tiedemaailmaa ovat nimittäin tasaisin väliajoin esimerkiksi kuohuttaneet tutkimukset, joissa on havaittu viitteitä täysin uudesta voimasta. Esimerkiksi Zürichin teknillisessä korkeakoulussa työskentelevä hiukkasfyysikko Diana Craik teki laajasti uutisoidun ioniloukkututkimuksen kalkki-isotoopeilla. Kokeessa atomien elektronit käyttäytyivät tavoilla, joita nykyinen fysiikan standardimalli ei pystynyt selittämään. Tämä viittaa siihen, että atomien ytimien ja elektronien välillä saattaa vaikuttaa viides, ennen tuntematon luonnonvoima.

Itselläni on omassa lähihistoriassa yllin kyllin muisteltavaa. Tämän huomasin selatessani Päivikseltä saamiani valokuvia, jotka löysin viime yönä käytöstä jo kerran poistamani mobiililaitteen muistista.

Blogikuva on otettu Sörnäisissä, Sininauhasäätiön juhlasalissa, jonka Päivis paljasti seurakunnan historiankirjoja penkomalla sakraalitilaksi eli kirkoksi. Sininauha lieneekin niitä harvoja kristillisiä järjestöjä, jos ei ainut, joka on myynyt Herran huoneensa. Siellä on muun muassa lapsenlapseni saanut etunimiksi Sini Olivia.

Kuva taitaa olla otettu 60-vuotisjuhlistani, jossa oli mukana myös yksi Pattaya Suomi-Seuran historian merkittävimmistä tekijöistä, puheenjohtaja Risto Nyman. Otoksessa minua onnittelee paljon elämässä kokenut Raimo Sulin, jolla näyttää olevan liiveissään Jyväskylän Katulähetyksen logo. Senkin järjestön historia Sininauhojen lisäksi on oleellinen osa omaa menneisyyttäni. Vasemmassa reunassa istuu Rauman Seudun Katulähetyksestä Sininauhasäätiöön kaappaamani Jari-Juhani Helakorpi. Oiva mies hänkin.

Vaikka ajan saatossa mukana eivät ole pysyneet, saati kulkeneet paperikuvat paria kolmea lukuunottamatta, on digikuvia senkin edestä. Ehkä 30 000 kappaletta, joista riittäisi tarinaa niin kauan kuin kirjoituskykyä tai ylipäätään elämääni. Ehkä jatkossa tai ainakin jonkun aikaa muistelen niitä enemmän ja kirjoitan niiden avulla muistiin palannutta. Mutta nyt otan saunakassini, hipsin aamuiseen höyry- sekä tavalliseen saunaan ja sen ohessa uimaan sekä lillumaan kaakelisen kylmätynnyrin kautta lämpimään terpapia-altaaseen.