Nykyisin olen loivaliikkeinen

Minulla on Merikonttikotini seinällä Puupää-hatullakin palkitun paikallisen taiteilija Martti Sipilän vuonna 2017 tekemä kartta Myllykylän siemaisseesta Ruotsinkylästä, jossa kotikylänikin on kyltteineen aitona itsenään. Mutta on siinä Myllykylästä muitakin nimiä. Kuten Soiniityntie ja sen päässä sillan takana Merikonttikoti. Sekä minä nakuna uimareissulla lampemme rannalla, kun varis vei grillimakkaran ja kettu housuni. Tapahtumaa seuraa joutsenpariskunta vedessä, metsästäjä metsän reunassa koirineen sekä käki puun latvassa. Koko kartassa ja tässäkin osakartan alareunassa näkyy myös, että vaikka Ruotsinkylässä ja Myllykylässä on ikuinen kesä, muualla on valkoinen talvi.

Sipilän taideteos on ollut yksi innoittaja, joka sai minut tänä keväänä lopettamaan kellojen kesä- ja talviaikojen kääntelyn. Suomen ja Thaimaan välilläkin siirtelen rannekelloani vain ranteessa sinne ja tänne. Ajattelen, että kulkekoot muut vaikka Moskovan aikaa, itse tallustelen muun muassa Dubain aikaa vuodenajoista riippumatta. Minulla onkin kymmenkunta kelloa, jotka kulkevat omia aikojaan tai eivät lainkaan. Neljättä vuotta leppoistaa nyt käkikellon käki, joka ei myöskään kukuttele. Samoin on osin kävelynsä kävellyt isäni Eterna taskunauris, Rolexini ja joku muukin ajanmittaaja.

Kun olin palkkatyöelämässä, myin kolmasosan ajastani ja käytännössä myös elämästäni saadakseni etupäässä rahaa. Nurjalla mielellä ajateltuna se oli kuin ikääntyneen ilotytön arki. Vuonna 2008 jäin työnantajalleni osa-aikaiseksi itseni myyjäksi. Olin viiden vuoden mittaisessa tyhjäntoimittajan oppisopimuskoulutuksessa opettelemassa täysin tarpeettomana ja hyödyttömänä olemista. Se oli hyvä koulutus. Katsonkin olevani sen suhteen lähes täysin oppinut hyvin arvosanoin. Päästötodistuksessa voisi lukea: "Jorma on työnsä tehnyt, Jorma voi mennä."

Opin, että vaikkei leppoistaminen ehkä olekaan elämäntarkoituksen ydin, voi päivän tärkein tehtävä olla näkkileivän vieminen läheisen hevoshaan kesäasukkaille tai kääntää postilaatikolle mennessä 350 metrin matkalla joku öttiäinen takaisin jaloilleen. Sinällään mitätön juttu voi olla sille elämän ja kuoleman kysymys. Sillä jos se ei pääse koivilleen ja perille minne oli menossa, saattaa se kuolla janoon tai nälkään. Ellei sitten liiskaudu ennen sitä ihmisen jalan alle tai päädy västäräkin tai muun nälkäisen ateriaksi.

Minusta on mukava olla tekemättä mitään tai tehdä vain välttämätön. Kuten käydä silloin tällöin kesäisin Hyrylän kylän lammella pulahtamassa aamu-uinnilla ja mittaamassa veden lämpö. Ja samalla safkanhakureissulla Munallisten Marttakerhossa kuuntelemassa ja sanomassa oma mielipide mitä pitäisi tehdä Putinille ja Trumpille. Toiselle heistä ja oikeastaan koko kansalle oli sodat kolunneella isä-jermullani vankka mielipide. Hän totesi joskus näkäräispullosta viisautta siemailleena, että ryssä on ryssä eikä muutu, vaikka voissa paistaisi.

Minusta itselleni on hyvä ohje, että älä tee sitä varsinkaan tänään, jos sen huomenna tai ylihuomenna tekee mahdollisesti joku muu tai siirtää hamaan tulevaisuuteen. Manuaalisesta Soiniityntien postilaatikosta ei satunnaista postia minulle kuitenkaan tuo kukaan. Lähes kaikki laskutkin menevät suoraan pankkiin tai kilahtavat monesti taskussa olevaan sähköiseen lokerikkoon. Postilaatikolla on silti käytävä varmuuden vuoksi. Jos ei tänään, niin ehkä huomenna, ensi viikolla tai joskus muulloin.