Pitkäperjantai

Pitkäperjantai on pääsiäistä edeltävänä päivä, jota vietetään Kristuksen ristiinnaulitsemisen ja kuoleman muistoksi. Tapahtumat perustuvat Raamatun kertomuksiin Jeesuksen viimeisistä hetkistä. Ne Hän vietti Jerusalemissa, jonne oli saapunut viettämään juutalaista pääsiäistä opetuslastensa kanssa. Pitkäperjantain yönä hänet vangittiin ja vietiin Pontius Pilatuksen luo. Siellä häntä pilkattiin ja kidutettiin. Lopulta Pilatus yritti vapauttaa Jeesuksen, mutta kansa valitsi murhamies Barabbaksen. Joten voidaan hyvinkin sanoa, että me surmasimme Vapahtajamme. Jeesus vietiin "pääkallon paikalle", jossa hänet ristiinnaulittiin. Ristiin kirjoitettiin "Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas". Hän kärsi ristillä useita tunteja, kunnes kuoli. Myöhemmin Joosef Arimatialainen otti Jeesuksen alas ja asetti ostamaansa kalliohautaan.

Iso osa ihmisistä viettää ja haluaa viettää pääsiäistä kuin surujuhlaa ei olisi olemassakaan. Monelle pääsiäinen ei kyllä ole ilon juhlakaan, vaan ainoastaan ylimääräisiä vapaapäiviä. Kun vuosi, kaksi sitten kävin vietnamilaisessa kahvilassa syömässä maukkaan salaatin ja ostamassa viereisestä ruokakaupasta valmiiksi viipaloidun Marskin ruislimpun, moni jo toivotteli "Hyvää Pääsiästä", vaikkemme olleet saaneet Kristusta vielä edes Golgatan ristille.

Itselleni yksi merkittävimmistä hengellisistä kokemuksista liittyy pitkäperjantai tapahtumiin ollessani katsomassa elokuvateatterissa Martin Scorensen elokuvan Kristuksen viimeinen kiusaus. Koin olevani yksi heistä, jotka saattoivat ristiä raahanneen Kristuksen Golgatalle surmattavaksi. Vaikka usein eläydynkin elokuvan tapahtumiin, en koskaan ollut itkenyt niin syvältä sisältäni tullutta surua. Wikipediasta on mielenkiintoista myös lukea mitä pienimuotoiseksi tarkoitettu elokuva sai aikaan ympäri maailmaa.

Kuten olen useammankin kerran kirjoittanut, elän joskus vahvasti tunteella kalenteriin tai muistini sopukoihin merkityn päivän ja yönkin tapahtumia. Pitkäperjantaina minua puhuttelevat myös ristin ryövärit. Toisen rosvon ryhtyessä raakkumaan solvauksiaan ristiltä toinen sen sijaan myönsi, että oli ansainnut karmean kohtalonsa kääntyen Jeesuksen puoleen ja aneli: "Muista minua, kun tulet valtakuntaasi." Jeesus lupasi tälle, että he vielä samana päivänä jakaisivat paratiisin autuuden. Etenkin katolisen kirkon traditiossa on toisinaan todettu, että tämä "Dysmas" oli itse asiassa ainoa sielu, jolle Jeesus antoi Taivaan portin avaimen ja lupasi iankaikkisen autuuden.

Tämän, kirkkovuoden ainoan surujuhlan iso osa sivuuttaa. He ja me toivottelemme hyvää ja iloista pääsiästä, vaikka edessä on miehen mestaaminen Golgatan kukkulan keskimmäiselle ristille. Mielestään syyttömiä marttyyrejä on ja syntyy yhä, vaikka heitä ei tasa-arvoisessa parisuhteessa löytyisikään enää pölyimurin varresta. Määräkään ei taida koskaan tulla täyteen. Tylyssä ja pahassa maailmassa on aina niitä, jotka joutuvat kärsimään joko omasta päätöksestään tai toisten takia ja kuolevat aatteen tai uskonnon edestä sekä esimerkiksi sodissa. Nykyään marttyyreitä ovat myös raiskauksien uhreiksi joutuneet nuoret tytöt Intiassa. Jotka saavat aikaan kansanliikkeen ja ehkä muutoksen – mutta maksavat siitä hengellään. Marttyyrius ei olekaan vain kristinuskon asia, vaan paljon laajempi kysymys.

Mutta uskoo ristillä puolestamme kuolleeseen tai ei, on se tarinanakin puhutteleva. Siinä on syytön mies kahden meikäläisen keskellä odottamassa noutajaa tuonpuoleiseen, kun toinen, kaltaiseni ryöväri ilkkuu: "Hoitele nyt meidät alas täältä, jos olet se mitä olet pitkin kyliä suureen ääneen mainostanut". Tähän toinen toiselta puolen: "Pidä nyt vähän pienempää suuta, sillä me ollaan sentään aivan syystä täällä." Jeesukselle hän sanoo: "Muista minua tai meitä, kun olet uudessa kodissasi." 

Mutta opetuslapsista suurin rooli on kristittyjen parjaamalla kavaltajalla, Juudas Iskariotilla. Sillä hänellä oli ihmisistä oleellisin osa sielujemme lunastustyössä. Mikä olisikaan paratiisiin pyrkijöiden taivastie ilman Juudakselle maksettuja 30 hopeakolikkoja.