Olisiko näistä alku- tai loppusanoiksi?

Isäni oli Jurvasta ja onneksi hänelle kävi kuten kuvankaappauksen kauhajokelaispojalle, jonka kummit oli Jurvassa. Siksi minäkin olen olemassa. Jos otan huomioon myös ajan, jolloin äitini Enni Annikki valmisti minut sisällään isäni Veino Ihannon antamasta siemenestä, on taivalta taittunut yli 75 vuotta. Jormaksen joulukalenterikirjan tekemisen yhteydessä olenkin jo aloittamassa ensimmäisen vuosisatani viimeistä neljännestä. 

Nykyisen elämiseni "kustantajia" ovat lisäkseni työnantajat, nykyiset ja tulevaisuuden eläkemaksujen maksajat sekä eläkevarojen sijoitustuotot. Kyseessä on siis suuri kollektiivinen vastuu. Valtio ei osallistu suoraan tavallisen palkansaajan työeläkkeen maksamiseen samalla tavalla kuin työnantaja tai minä työelämässä ollessani. Työeläkejärjestelmä perustuu Suomessa työn tekemiseen ja siitä maksettuihin vakuutusmaksuihin, mutta ei verovaroihin.

Kun jäin kokoaikaiselle leppoistamisjaksolle toistakymmentä vuotta sitten, olen keskittynyt tyhjänpanttina ja tarpeettomana olemiseen sekä muistisairauksien torjuntaan. Torjuntakeinoina täyttelen sudokuja ja kuvaristikoita, vaivaan päätäni maailman murheilla sekä kirjoitan blogin päivässä. Joita on syntynyt yli 5000 kappaletta ja löytyvät kaikki tätä kirjoittaessa netistä mille kielelle tahansa käännettynä Elämän tähden -hakusanoilla. 

Silloin tällöin elämässä joku tie päättyy umpikujaan tai loppuu jostain muusta syystä. Silloin enkä milloinkaan ole jäänyt tuleen tai sammuvaan hiillokseen makaamaan, vaan kysynyt itseltäni milloin olen liian vanha tai vaivainen aloittamaan alusta? Ja vastannut, etten tiedä, mutten ainakaan vielä.

Samaan virkeänä pysymisen sarjaan kuuluu kirjoittamani joulun adventtikalenterin 24-luukkua ja pari ylikin. Kun sain jeesiä Google perheen Gemini ja Mocrosoft perheen Copilot keinoälyiltä, olen ollut hyvin innostunut, sillä kirjoittamisesta on tullut ykkösharrastukseni. Samaiset tekoälyt ovat olleet verrattomia tekstien ja kuvituksen apureita ja välillä peräti tekijöitä. Jos saan paperisen Jormaksen joulukalenterikirjan valmiiksi, kumppaneitteni digitaaliset sormenjäljet näkyvätkin esimerkiksi kaikissa yli sadassa kuvassa.

Itse asiassa joulun blogeja olen kirjoittanut monena vuonna. Mutta vasta tekoälyn käytön opettelu on jalostanut harrastukseni sellaiseksi, että sen yksi palanen voi hyvinkin olla paperikirja. Johtavana ajatuksena on teos, josta jokainen vauvasta vaariin ja muksusta mummoon saisi halutessaan ajanvietettä. Eikä jättäisi kuin tosikot osattomiksi tai kylmiksi. Sekä sadunomaisissa kuvissa että teksteissä olen sekoittanut faktaa ja fiktiota, joten kirjassa on itseasiassa monta kymmentä tarinaa, joiden sisällä voi olla toinenkin tarina. Jokainen kuva on myös oma, muistojakin herättävä kokonaisuutensa.

Näitä saatesanoja kirjoittessani näen sieluni silmin aikuisen yksin tai lasten kanssa lukemassa ja mielikuvittelemassa tekstien, mutta myös kuvien tarjoamia elämää todeksi. Aivan yhtä helposti näen lapsen tai vielä lukutaidottaman itseni uudelleen vuoteessa. Ennen Nukkumatin tuloa 70 vuotta aiemmin, kirjan kuvien parissa, rakentamassa lapsen todellisuutta yhä iäkkäämmäksi tulevan vanhan miehen maailmaan.