Anteeksi pyytämisen ja antamisen sietämätön vaikeus

Kauan sitten asuin perheineni Palokan Heikkilässä, kun vaimoni soitti minulle töihin ja kertoi poikamme tehneen jonkin kolttosen tai muuten väärin. En enää muista tarkemmin. Siitä paikasta lähdin kuitenkin ajamaan kotia kohti mieli täynnä pyhää vihaa tai ainakin kiukkua. Pihaan päästyäni näin oviaukossa itkua tuhertavan, syyllisen näköisen pojan. Ennen kuin hän ehti sanoa mitään, koppasin pikkumiehen syliini ja toistin oma kiukku sulaneena useamman kerran hänen korvaansa: "Annettu jo, annettu jo...". Myös omat silmäni kostuivat, sillä rakastin ja rakastan poikaani, jo aikuista miestä yhä mittaamattoman paljon.

Mutta anteeksi pyyntöjäkin on montaa sorttia. On sellaisia, joissa on mukana tai täynnä aitoja kyyneleitä ja niitä, jotka ovat enemmän tai vähemmän kyyn eleitä. Kelan pääjohtajan anteeksipyyntö on sukua jälkimmäiselle, sillä hän ei pyydä anteeksi mielipidettään, vaan sitä miten se tuli sanottua. On vissi ero myöntää olleensa väärässä tai pyytää anteeksi ainoastaan huonoja sanavalintoja. Kuinka tuttua onkaan työpaikan menettämisen tai muiden vaikeuksien uhatessa sanomisistaan pyytää anteeksi sanoja, muttei mielipidettä. 

Moni on kertonut, että maailman pisin matka on kävellä toista puoleen väliin vastaan. Kylläkin usein ketunhäntä kainalossa, sillä jos toinen ei liikahda paikaltaan, kääntyy puoleen väliin tullut entistä kiukkuisempana takaisin ja palaa lähtöruutuun. Oikeassa elämässä pisin matka vasta alkaa siitä. Kävellä toisen luo koko matka tai antaa sydämessään anteeksi, vaikkei toinen tietäisi sitä koskaan tai ei ymmärtäisi tehneensä väärin ja loukanneensa.

On sitten kristitty tai ei, on hyväksi muistaa mitä sanoi mies, jolla oli vaikeuksia risti selässä. Hän ei pyytänyt kuoleman edessäkään mitään itselleen, vaan antamaan anteeksi naulitsijoille: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät." On jotenkin ahdistavan helpottavaa ajatella, että Taivasten valtakuntaan ei olisi asiaa anteeksiantamattomin sydämin. Vaan että jossain ajattomuuden portilla on vastassa päätuomari, joka sanoo: "No niin Jorma, sillä se on nimi, jolla sinut tunnen ja kutsun. Asiasi, jotka luulit jättäneesi taakse, ovatkin nyt edessäsi, tielläsi ja esillä. Onko sinulla sanottavaa tai peräti ehdotuksia?"