Perhekö on pahin tasa-arvon jarru?

Ollessani Jyväskylän Katulähetyksen boss, oli meillä neljä tai viisi tuetun asumisen, tekemisen ja olemisen puolimatkankoti-yhteisöä, jotka kaikki pyörivät niin sanotusti omillaan ilman ostopalvelu- tai muita yhteiskunnan rahoja. Kuitenkin niiden tuottamat liki 50 paikkaa laskettiin mukaan kaupungin ja maalaiskunnan ostamiin kokonaispaikkamääriin, joka pudotti yksikköhinnat hyvin kilpailukykyisiksi. Puolimatkankotien kodinomaisen hengen luoja ja ydin olivat muiden joukossa asuneet sosiaaliset talonmiesperheet lapsineen ja eläimineen, jotka saivat palkaksi asumisedun veroineen. Se oli vertaansa vailla oleva kokonaisuus, jossa oli meidänkin kotimme vuosia.

Se oli myös joidenkin kateuden aihe ja ensimmäisiä karsinnan kohteita, kun siirryin jatkamaan työtäni Sininauhasäätiöön. Katulähetyksen jäädessä ihmettelemään mikseivät he enää pärjää kilpailuissa tuettujen asumispalveluiden tuottajana. Kopioin mallin mukaani ja jatkoimme päätyömme lisäksi vastuunkantajina Päiviksen kanssa muun muassa Topikatissa sekä Puolimatkankoti Pessi ja Illusiassa. Suurimmillaan se oli satapaikkainen yhteisö myös päihtyneille. Joku piti sitä turvattomana asuinpaikkana, mutta itse koin, että meillä oli omat kodinturvajoukot ympärillä. Kuulin myös puhuttavan S(o)ininauhasta. 

Nyt huomasin, että samaa kateuden eliksiiriä saavat maistaa kansanedustajat palkatessaan avustajikseen jälkikasvuaan. Joku syytteli presidenttiämmekin, että hän on tuuppinut poikaansa sopimattomalla tavalla eteenpäin työuralla. Mielestäni on perin hassua, jos verenperinnöstä tuleekin tasa-arvon jarru.

Kun olin palkkaamassa vaimoani Sininauhasäätiön kakkoshenkilöksi, vein sukulaisuuden vuoksi asian hallituksen päätettäväksi. Kaiken kuulevat ja kertovat pikkulinnut sanoivat Ismo Valkoniemen todenneen, että "vain Soini on riittävän hullu ehdottaakseen Päivi Strandénin palkkaamista". No, palkattiin kuitenkin ja hän oli paras työntekijä ikinä. Monesti koin, että mitä kusisempi paikka, sitä paremmin Päivis sen selvitti. Myöhemmin myös taivaan lintujen tiedottama Ismo palkkasi työpaikalleen Päivi-vaimonsa kakkoshenkilöksi. Mikä lienee nykyinen mielipide perheenjäsenen palkkaamisesta. 

Aikanani Jyväskylän Katulähetyksessä ja Sininauhasäätiössä oli etu, jos joku perheenjäsen oli jo siellä töissä. Se teki säätiöstä jotain enemmän kuin vain työpaikan muiden joukossa, josta puhuin myös monessa työyhteisökokouksessa. Muistan, kun "Arkista elämää Thaimaassa" Rautiainen kysyi kerran työtoverina: "Mitähän se mahtaisi kohdallani tarkoittaa, kun oma poika Miikka on pääsemässä armeijasta ja on vailla töitä? Että pääsisikö hän työhaastatteluun?" Tähän pyysin kertomaan jotain Miikasta. Rofa sanoi, että ylioppilaslätsän hankinta on kesken, mutta RUK on käyty. Vastasin: "Ei tarvitse tulla haastatteluun, vaan töihin. Sillä silloin on Sininauhasäätiöön tullessa riittävästi kohdallaan, jos on käynyt reserviupseerikoulun ilman ylioppilaspohjaa." Hänkin oli työntekijäksi hyvä valinta.