Tänä kesänä oli Jokilaaksossa huono hyttysvuosi. Eikä punkkeja ja hirvikärpäsiäkään juuri ole ollut kävellessäni uimaan pitkin kesää ja vuorokautta lähes neitseellisen luonnon halki. Tai edes eilen leikatessani heinää ja muuta kasvillisuutta tälle kesälle viimeisen kerran. Ylimääräinen jobi päivään kuitenkin tuli, sillä peruutin päältäajettavan Husqvarnani puoliksi Maljapuroon. Kun sitä kiskoin ylös mönkijän vinssillä, irtosi koko leikkuulaite. Sisäänpäin kiroillessani Luojalta, Morakotilta ja metsän eläimiltä salaa, oli ainut lohtu, ettei kesken taida jäädä kuin kesän viimeinen parturointi. Eikä sekään, sillä tällä kertaa minua kuultiin Tuonpuoleisessa ja sain kuin sainkin Hussen ojasta ja leikkurin Tatan kanssa takaisin omalle paikalleen. Eihän Luojani sitä olisi yksin saanut edes ylös ilman jeesiämme.
Kiittäessäni yhtä hiljaa kuin kirotessakin taivaanrannan ylisten tuolle puolen, muistin vielä illalla parvisängyssakin kiitollisuuteni hyvästä elämästä tähän tapaan:
"Kaatakoon tuuli Aasiassa ollessani puun tarvittessa sähkölinjan reunalta niin, että maallinen virta jatkaa kulkua Merikonttikotiin talven pakkastenkin ajan. Että talousvesi pysyy säiliöissä jäätymättä. Anna Thaimaan auringon paistetta sadekaudenkin lomassa myös Thaikotiimme. Ja luonnolle silti taivaalta tarpeeksi vettä mielellään sellaisina annoksina, että pääsemme kaupoille edes veneellä. Kulkekoon vouti keräysmatkoillaan edelleen majani ohi. Mutta muistuttaisit heitä, jotka ovat vääryydellä vieneet rahojani. Jotta he tuntisivat piston sydämessään tai omassatunnossaan ja pysähtyivät kotini kohdalla maksamaan velkansa. Ja lopuksi, jos hyväksi näet, ettemme tarvitsisi Tatan kanssa viimeistä voitelua vielä pitkään aikaan. Joten suo teelusikallinen auringonkukkaöljyä ja luonnonniittyjen hunajaa edelleen joka päivä rattaisiimme."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti