Myllykylä on eteläisen Tuusulan lounaisin kylä. Vaikka joku sanoo, ettei se ole lainkaan oma kylä, vaan osa pohjoispuolella sijaitsevaa Ruotsinkylää. Mutta on se eikä ruotsinkyläläinen voi sille mitään, että heidänkin kylänsä läpi kulkee kohti Vantaan Seutulaa Myllykyläntie ja Tuusulanjokikin. Luulen, että kyläni on joskus ollut Helsingin pitäjää ja saanut nimensä joen molemmin puolin olleesta myllystä. Josta jäljellä ei ole oikeastaan kuin louhittu vesiuoma ja vuosikymmeniä ilman asukkaita ollut kuvan Myllärin mökki.
Palveluita Myllykylässä ei naapuriavun lisäksi paljoakaan ole, vaikka joskus oli Vilpasen kauppakin. Ehkä myöhemmin myymäläautokin pysähtyi. Poissa on paperinkeräysastia, lähtevän postin laatikko ja poissa on kunnan kirjastoauto. Kesä näyttää kilkattaako jäätelöauto edelleen. Joukkoliikenteellä ei viikonloppuisin juurikaan pääse pääkaupunkiin saati iltaisin takaisin.
Mutta Myllykylä ei ole henkitoreissaan, vaan kaikkea muuta. Luulen työpaikkoja olevan enemmän kuin koskaan. Siitä suuri ansio on Seepsula Oy:n Senkkerin kiviainestehtaalla ja kotimaisella asfalttiteiden tekijällä
Asfalttikallio Oy:llä sekä Kauniaista suuremmalle alueelle syntyneillä teollisuusrakennuksilla ja halleilla. Kuvassa näkyy lisäksi ensimmäisen vaiheen aurinkovoimala. Työpaikkojen myötä on syntynyt myös oiva ruokapaikka, ravintola Sepeli.
Lähes kivenheiton päässä on Helsinki-Vantaan lentoaseman kiitoradan pää, joka on hyydyttänyt asuntorakentamista. Kylä voi kuitenkin hyvin. Sitä vauhdittaa joskus valmistuva Kehä IV. Silti tilaa on ihmisille olla ja voida hyvin. Elämän tähden ry:n Jokilaakson luonnonsuojelualueen läpi kulkee Myllykylän Myllyn ylläpitämä hiihtolatu, jota kesäisin käyttävät samoilijat ja maastopyöräilijät. Samaa väylää voi hiihdellä kelien niin salliessa vaikka Tuusulanjärveä pitkin Järvenpäähän saakka.
Vaikka omakotitaloyhdistys on lopettanut toimintansa, on valaistu kunto- ja luontopolku ahkerassa käytössä. Sekä sen varrella oleva Myllykylän laavu grillipaikkoineen. Soiniityntien sillan pielessä on uimapaikka, joka on varsinkin koirien suosiossa. Lampien lisäksi itsekin uin joessa kesäisin silloin tällöin, sillä virtaavan veden ansiosta en ole koskaan havainnut sini- enkä muutakaan levää.
Kuvan lihamestari sanoi eilisissä Seepsulan porsasjuhlissa paistaneensa 300 possua. Maku oli sen mukainen, joka ei tietty ollut kasvissyöjien mieleen. Minulle se oli taivaallinen, vaikken vielä ole siellä käynyt saati muuttanut pysyvästi. Sen päälle kävin hörppimässä Johanssonin maiden lähteestä rosteriämpärillä kauhomani muutamat hörpyt. Puhtaan veden paikalla on kansan suussa kulkenut nimikin, jonka olen unohtanut. Muutenkin olisi mukava kuulla tai lukea tarinoita Myllykylästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti