Matkailu avartaa mieltä

Ensimmäisen telttayön olen nukkunut yksin tai siskoni kanssa synnyinkotini keittiön lattialle pystytetyssä Soputeltassa. Ei ole poissuljettua, etteikö kanssamme olisi nukkunut myös vanhempani tai toinen heistä. Kun tuli kesä, siirtyi teltta pihanurmelle, jossa vietin monet yöt ja joskus päiviäkin. Jos leikkimökkimme ei ollut täytetty kanien talviheinillä, nukuin sielläkin usein. Sekä ulkorakennuksen ullakolla siskoni kanssa rautahetekoissa ja kärysimme tupakanpoltosta. Äiti jätti kertomatta isälle ja pelasti meidät kaikkien aikojen selkäsaunalta. Näin uskoin ja pelkäsin silloin ja uskon vieläkin.

Kun ikää ja rohkeutta karttui, matkasin teltan kanssa viikon leirille Rusutjärven rannalle. Kahden yön jälkeen satoi edelleen, oli kylmä ja koti-ikävä, joten vanhempani hakivat minut takaisin kotiin. Kavereille valehtelin jotain, etteivät pitäneet mammanpoikana ja vellihousuna.

Mutta ei telttailu eikä varsinkaan matkailu siihen loppunut, vaan kävin polkupyörällä Ruotsissa telttailemassa Päiviksen kanssa. Teltassa yövyttiin Vespa-skootterimatkalla Virossakin. Ajan kanssa siirryin yhä enemmän automatkailuun ja peräkärryyn, jossa kuljetin Liisan kanssa huvilatelttaa vuoteineen pitkin Eurooppaa. Englannissakin kuukauden. Matkailuautoilla olen kilometreissä reissannut varmasti jonkun kerran maapallon ympäri. Kauimmillaan Turkin vuorten yli Alanyassa. Skootteri takatelineessä mukana.

Kun pumppu tilttasi, päätin hypätä monesta oravanpyörästä, jos selviän Meilahden sairaalan sydänvalvomosta ulos muuten kuin jalat edellä. Selvisin ja työnantaja mahdollisti tyhjänpanttina olemisen viideksi vuodeksi, 6 viikkoa töissä ja 6 viikkoa vapaalla jaksotuksella. Tiesin missä tahdoin viettää ensimmäisen kuusiviikkoisen. Lensin Lontoon ja Dallasin kautta Kolumbiaan, bogotalaiseen lastenkotiin käytännössä täysin kielitaidottomana. Koulut eivät ole koskaan istuneeet maailmaani. Olin liian villi tai tyhmä tai molempia. 

Kolumbiassa reissasin joka toinen päivä viisi viikkoa linja-autolla 70 kilometrin matkan vuorten yli paikallisten kanssa sademetsän laidalla olleeseen Sasaiman kylän toiseen lastenkotiin. Yhtään kertaa ei ollut, ettei joku aseellinen joukko vuorilla pysäyttänyt ja komentanut kaikkia ulos kasvot linja-auton kylkeä vasten kädet ylhäällä. Jokainen tutkittiin perin juurin paitsi minut. Itseäni kohtaan ystävällisille sisseille riitti passin näyttäminen. 

Ennen Thaimaata kävin Jenkkilässä muuallakin kuin lentokentällä. Key Westissä ihmettelin Ernest Hemingwayn kissojen jälkeläisten kanssa, minne on vanhus mennyt, kun vain meri jäi. Öisin kävin Floridan Lantanassa ystäväperheen pienen pienen Jane-perhoskoiran kanssa, tähtien loisteessa salaa uimassa ihmisten altaassa.

Kerran tapasin toisen ystäväni Tallinnassa, joka sanoi, että kanssani olisi mukava jutella enemmänkin. Tähän minä: "Okei. Tulen viikon päästä uudelleen. Mennään Odessaan, Mustalle merelle uimaan sekä alkoholittomilla olusille ja sinä ajat." Niin mentiin. Hannu ajoi kolmessa päivässä 3000 kilometriä ja samassa ajassa takaisin. Tultiin vielä Moldovasta lohkaistun Transnistrian läpi, jossa ei liene moni suomalainen käynyt eikä tunnustanut kuin Venäjä.