Matkailu avartaa mieltä, kolmas osa

Vielä illalla olin sitä mieltä, että kaksi osaa otsikon aiheesta riittää tällä kertaa. Mutta yö toi uutta mieltä, kun pohdin sen avartamista matkailun avulla. Sillä ihmiset ovat ympäri maailmaa toisaalta samanlaisia ja taas toisaalta kovin erilaisia Suomen rajojenkin sisällä. Me myös helposti kavahdamme erilaisuutta, johon voi riittää toisenlainen pukeutuminen. Vanhempani vierastivat romaneja saappaineen, pussihousuineen ja maata laahavine mustine samettihameineen, joiden helmoista aikoinaan ostin eräänkin pimeän pullon.

Nykyaikana totuttelemme muuhunkin perisuomalaisesta poikkeavaan pukeutumiseen. Heistä jopa valitsemiemme päättäjien rienaamiksi ovat joutuneet muun muassa musliminaiset. Jotka pukeutuvat tummiin vaatteisiin eikä kasvot peittävän hunnun alta juuri ihoa näy.

Yksi eilen mainitsematon syy Thaitalvikodiksi oli eksotiikka, jota riittää ympärillä koettavaksi enemmän kuin yhdellä ihmisellä elämää. Vaikka joka vuosi olen pyrkinyt tekemään mieltä avartavan matkan lähimaihin.

Viime vuonna vuorossa oli perustamamme kolmen hengen Muistiaan menettämässä olevien äijäkerhon reippaan parin viikon moottoripyörämatka Malesiaan. Muslimimaa, jossa olin käynyt aiemminkin. Tosin vain pääkaupungissa, enkä silloin juuri kiinnittänyt huomiota toisten pukeutumisiin.

Mutta nyt kiinnitin ja käsitin vaatetuksen olevan oleellinen osa monen identiteettiä, kulttuuria, uskontoa ja mitä kaikkea siihen liittyykään. Jotenkin samassa käsitin enemmän siitäkin, kuinka iso juttu saattoi olla tytölle, kun hän ensi kerran tullakseen naiseksi puki ylleen mustalaishameen. Joka tapauksessa hunnut kuuluvat ainakin musliminaisille, joiden joukossa itse olin Malesian maaseuduilla taatusti toisin pukeutunut. Tosin sitä olen Suomessakin.

Joku vuosi sitten teimme moottoripyöräretken Kambodzhaan. Jos niillä teillä ei suosiolla väistele pientareille, pääsee lähes satavarmasti hengestään. Siellä autot rekkoja myöten ohittavat toisiaan kuin kaksipyöräisiä ei olisi olemassakaan. Saati tulisi vastaan. 

Kun Harrikkani ei lähtenyt aamulla käyntiin Phnom Penhissä, katsoivat matkakaverini aikansa touhuamme. Ja hyppäsivät pyöriensä selkään todeten, että nyt täytyy mennä ja kyllä te varmaan pärjäätte. Sinne jäimme Päiviksen kanssa kuin nallit kalliolle, mitä se sitten tarkoittaakaan. Niin paljon se kyrsi, ettei menty enää samaan hotelliin. Pysyvän jäljen se jätti myös muistiini, sillä olen ikäni moottoripyöräillyt niissä seuroissa, joissa jos joltain jotain hajoaa, kaveria ei jätetä. Vaan muut istuvat jalat ristissä, kuten intiaaniheimo konsanaan toteemipaalun ympärillä, kunnes hajonnut pyörä on korjattu. Matkailu voikin mielen avartamisen lisäksi karsia myös jyviä akanoista. 

Tänä vuonnakin on eksotiikkaa tiedossa, sillä suunnitelmissa on Taavetin Timon kanssa mennä junilla ja lentäen Bruneihin. Karttakuvasta tarkkasilmäinen löytää maan ja hahmottaa muutenkin kaipaamani eksotiikan Thaimaan ympärillä. Valtaa pienessä maassa on pitänyt vuosisatoja kaikkea muuta kuin tyhjätasku sulttaanisuku. Enkä tiedä yhdenkään edes sometutuistani käyneen rikkaassa maassa, jossa on vähemmän asukkaita kuin Helsingissä. 

Sulttaani on kuuluisa muun muassa suunnattomasta autokokoelmastaan. Vuonna 1998 brittiläinen autolehti Autocar julkaisi kuvia sulttaanin autokokoelmasta, joka sisältää uniikkeja versioita Ferrareista ja Bentleyeistä farmareihin. Hän on usein maininnut omistaneensa 1 000–5 000 autoa. Kuitenkin määrä, joita hän on käyttänyt työssään, sekä määrä, joita hän tai hänen perheensä on oikeasti käyttänyt, vaihtelee suuresti. Guinnessin ennätysten kirjan mukaan sulttaanin henkilökohtaisessa kokoelmassa on 500 Rolls-Royceä - suurin kokoelma maailmassa.