Olemmeko valinneet liian isojalkaisen presidentin?

Suvussani ja lähellä sitä on iät ja ajat ollut poliiseja. Heistä yksi sanoi viisaasti kerran: "Jokaiselle uudelle poliisille virka nousee hattuun. Toisilta se laskee joskus alas normaalille paikalle ja joiltakin ei koskaan. Taitavat sanoa silloin liian virkaintoisiksi." 

Yhteistä poliisilla ja presidentillä on, että molemmat ovat kansanpalvelijoita ja tekevät työtään veronmaksajien rahoilla. Erojakin tehtävien lisäksi on, sillä kansa ei poliiseja valitse, mutta presidentin kylläkin.

Kun Paavo Lipponen valittiin puolueensa puheenjohtajaksi, sanoi entinen vakanssin haltija Pertti Paasio: "Demareissa on tapana keskustella reippaasti. Mutta kun puheenjohtaja on istutettu paikalleen, sen tuolin jalan sahaaminen loppuu siihen." Näinköhän lienee myös arjessa, sitä olen silloin tällöin pohtinut.

Itse en ole valinnut puolueista kuin Vihreiden puheenjohtajaa, vaikka olinkin läsnä Kokoomuksen puoluekokouksessa, jossa Orpo selätti Stubbin. Sittemmin kansa valitsi hänet presidentiksi, jossa siinäkään en ollut mukana. Valintani oli ehdokasjoukon inhimillinen tekijä, Sari Essayah.

Vaikken käsisaha repussa kuljekaan, ehkä Aleksanderin olisi juoksemisen ohessa hyvä ottaa kävelytunteja Sarilta. Kasvaakseen koko kansan presidentiksi sekä oppiakseen kävelemään silloin, kun on sen aika. Tällä hetkellä näyttää nimittäin siltä, että Sauli Niinistön entiset kävely, juoksu, pyöräily tai mitkään muutkaan jalkineet eivät istu Stubbin jalkoihin. Vaan hän alkutaivaltaa kuin poliisikoulusta päässyt, ensimmäistä virkaansa kärkkyvä yli-innokas, nuorempi konstaapeli. Alex kulkee aivan liian suurilla saappailla, josta ei hyvää seuraa maalle eikä kansalle. Hänen virkavalintansa on nimittäin jotain aivan muuta kuin poliisiopiston päästötodistus. 

Presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa ja tekee kaikki merkittävät ulkopoliittiset ratkaisunsa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa ja valmistelusta. Ulkopoliittisesti merkittävien kannanottojen ilmoittamisesta muille valtioille ja kansainvälisille järjestöille vastaa ministeri, jonka toimialaan kansainväliset suhteet kuuluvat.

Tätä pohdin aamulla, kun huomasin uunituoreen päämiehemme tietävän mitä EU:n puheenjohtajamaan pääministerin on sopivaa tehdä ja mitä Ukraina ei tahdo. En tiedä onko hänen lausumansa ministerille kuuluva merkittävä ulkopoliittinen kannanotto, mutta sen tiedän, että se nousi Venäjällä ykkösuutiseksi. Puhumattakaan Stubbin lausumasta, että Kiinan presidentin soitto Putinille lopettaisi sodan. 

Vaikka olen Suomenmaan mitätön matonen, antaa se oikeuden arvostella mitä kansanpalvelija sanoo tai peräti möläyttelee? Ennen valintaansa Stubb nimittäin sanoi myös, että jos Putin soittaisi valituksi tulemisen johdosta, hän ei alkaisi minkäänlaisiin puheisiin ja arvioi, että Putin hyödyntäisi keskustelua propagandassaan.

Nähtäväksi jää minkälaista jarruhenkilöstöä kisällipresidenttimme tarvitsee oppiakseen ymmärtämään, että hänen tehtävänsä ei ole julkisesti arvostella mitä Unkarin ja Ukrainan päämiesten on hyväksi tai sopivaa tehdä Venäjän kanssa. Toivonkin, että joku pystyy ohjaamaan ensi askeleitaan ottavan lestissään pysyvän suutarin luokse, joka sovittaisi jalkoihin presidentin jalkineita.

Kenkiä mallatessa voi lukea maaliskuun 14. Käkisalmen Sanomia vuodelta 1940. Jospa se auttaisi ymmärtämään ilman Unkarille ja Ukrainalle neuvojen antamista, että rauhan eteen on tehtävä enemmän kuin jättää vastaamatta Putinin soittoon. Joskus on hyväksi ja välttämätöntä mennä käymään naapurimaassa rajuilmallakin, vaikka kuinka salamoisi.