Olin kännikala

Alkoholin suurkuluttaja, deeku, puliukko, pultsari, happo, doku, dogu, spurgu, spuge, tenu, viinamäen mies, juoppolalli, rantojen mies, puistokemisti, alkkis, ryyppyveikko jne. Jossain siellä oli maailmani, sillä olin ja olen alkoholisti, mutta en ole kaatanut kurkkuuni sinisellä liekillä palavaa tai muutakaan alkoholia yli 40 vuoteen.

Viinasta ja viinattomuudesta on sanottu, koettu ja kirjoitettu niin paljon ja tyhjentävästi, ettei siihen oikeastaan kenelläkään ole ollut pitkiin aikoihin mitään uutta, varsinkaan merkityksellistä sanottavaa. Enemmänkin uskon asian olevan huomattavasti sanottua yksinkertaisempaa, mutta en hevin ala riitelemään edes siitä onko alkoholismi synnynnäinen tai muu sairaus, synti, sen seuraus vai ainoastaan opittu huono tapa, joka pahenee juodessa. Myös sen tiedän, että jollakin voi olla ja onkin enemmän taipumuksia päätyä alkoholistiksi. Mutta on alkoholismi tai ei, alkoholistiksi tullakseen tarvitaan viinaa. Kännikalaksi voi päätyä vain juomalla. 

Oikeastaan innostuin aiheesta nyt pitkästä aikaa lukiessani sanomalehdestä jutun, josta on kuvankaappaukseni. Siinä Simo sanoo yöpyneensä 8 vuotta parkkihallin laittialla ja juoneensa jopa 8 pulloa Gambinaa päivässä. Kolmen vartin pullo, eli Iso-G maksaa 13 euroa, joten 8 lestiä maksaa yli 100 euroa. Kun aine on 21 prosenttista, on määrä merkittävä ellei mahdoton yhtä soittoa juotavaksi. Eläketuloillani saman annoksen kanssa minunkin olisi tehtävä petipaikka jonnekin missä se ei maksa mitään. Aito, täysverinen doku valitseekin ensin juoman paikkoineen ja vasta sitten yöpaikan. 

Ehkä on myös niin, että mitä huonommalla itsetunnolla on varustettu, sitä enemmän nousee arjessa pintaan olla edes jossain hyvä. Kunnes ryyppyveikolla ja -veikottarella ei ole mitään muuta elvisteltävää kuin sekoilujen ja juotujen juomien määrät.

Ystäväni oli kopioinut Simon jutun Facebookiin, josta luin aiheesta käytyä keskustelua. Lähes pokkeuksetta sympatiaa satoi autohallin lattialle ja risuja yhteiskunnalle, joka ei järjestä Simolle hoitoja.

Näinköhän on ajattelen, sillä kohdallani parasta päihdetyötä tekivät tutut ja puolitutut, jotka eivät kadulla kohdatessa ehtineet vaihtaa puolta ja sanoivat päin naamaa, että mitä juoppo tai vastaavaa. Toki tiedän, että yksikin lisäjalanjälki henkisesti lattialla makaavan kasvoilla, voi olla liikaa ja saa tallatun suuntaamaan askeleensa kohti kaulakiikkua. 

Mutta valtakunta on myös täynnä ilmaisia vertaistukiryhmiä sekä alttareita missä voi laittaa lumpiot lattiaan, huokaista ylös ja sanoa: "Auta sieltä ylläältä, jos olet olemassa." Tosin vika voi olla siinäkin, kun kumpikaan vaihtoehto ei tarjoa tietä takaisin pullolle eikä Alkoon, vaan ainoastaan mahdollisuuden toisenlaiseen elämään. Ehkä "viihteellä viihtyvän" on vaikea niellä, ettei hoidon ensi- eikä viimesijainenkaan tarkoitus ole viihtyä. 

Kun aikoinaan lopetin juomisen, ei minulla ollut koulun eikä muiltakaan penkeiltä saatua oppia mihinkään ammattiin. Ammattiajokorttikin tuli juotua pariin kertaan. Tiesin työksi asti vain viinasta ja joka päivä opin lisää viinattomuudesta, joten jäin päihdetyöhön repaleisen itsetuntoni kanssa. En koskaan ole unohtanut, kuinka etsin oikotietä miten saada diakonin tai vastaavan pätevyys. En ollakseni parempi tekijä, vaan että olisin kuten muutkin päihdetyöntekijät. Itsetuntoni eheytyessä ymmärsin ja hyväksyin viimein olevani vaihtoehto koulutetuille tekijöille. Sen pressa palkitsi sosiaalineuvoksen arvolla. Sitäkin aikani häpesin enkä kokenut olevani sen arvoinen eikä se sopinut muutenkaan habitukseeni.

Ehkä alkoholisti onkin usein laillani etupäässä kaikki tai ei mitään mustavalkoinen ihminen, joka on alttiimpi antamaan periksi ylipäätään mielihaluilleen, ovat ne hyviä tai huonoja. Jos vuoteessa iltasella muistan hyllyn suklaalevyn, pakastimen jäätelöpuikon tai jääkaapin makkaranpätkän, ei uni ota tullakseen ellen nouse ylös ja tee niistä selvää 😅. Samoin yön vanha viina oli kotonani harvinaisuus paitsi, jos olin illalla sammunut juomineni. Ratkean nykyisinkin sitten johonkin yllä mainittuun tai moneen muuhun mihin tahansa, on aamulla paha mieli ja usein olokin.