Jokilaakso taas kerran, osa 3

Jokilaaksossa on monta lampea, joista yhdelle olimme antaneet nimen Pikkulampi. Selvisi, että Pikkulampi onkin Purolampi. Joka on saanut nimensä siihen laskevasta purosta, minkä enemmän tai vähemmän virallinen nimi on Skålbäck. Nimen lienee aikoinaan suomentanut Maljapuroksi Henrik Åhman. 

Hän kertoi sen synnystä näin: "Lähellä Tuusulantietä, Maantiekylässä on niin sanottu Lemminkäisenlähde. Joka kauan sitten "räjähti" ja etsi uuden uoman, jolloin syntyi puro ja sen jälkeen maillemme lampi. Metsämiehet ja muutkin ammensivat metsäpurosta vettä janoonsa. Vesi oli niin kirkasta, että puroa alettiin kutsumaan Skålbäckiksi eli Maljapuroksi."

Maantiekylässä on myös Kuninkaanlähde, jonka senkin vesiä virtasi Tuusulanjoen lisäksi Jokilaakson lampeen. Nykyään Helsinki ottaa lähteestä vettä pohjavesilaitoksineen enkä tiedä riittääkö sitä enää meille. Tai riittikö koskaan 😅.

Monesti istuin puuttomilla savipientareilla yhteiskunnan tekemien tulvavesien tasausaltaiden rannoilla. Oivalsin päivä päivältä paremmin, että luonnonsuojelualueen voi luonnostaan syntymisen lisäksi ehkä myös tehdä. Silloin mitä parhain työkaverini olisi luonto monipuolisine elämineen, kun vain annan siihen mahdollisuuden ja tilaa. 

Muistelen, että Tuusulanjoen kunnostus alkoi vuonna 2002. Joesta oli tarkoitus tehdä melontakelpoinen ja rannoille piti tulla yli puolenkymmentä uimapaikkaa. Yhden kerran olen melonut joen Päiviksen kanssa Koskenmäen matonpesupaikalta Myllykylään, Soiniityntien sillanpieleen. Hieno matka. Luulen, että tehdyistä uimapaikoista on käytössä säilynyt vain Jokilaakson luonnonsuojelualueemme vastarannalla oleva, jossa itsekin uin silloin tällöin poliisikoirienkin kanssa kesäisin.

Yli 20 vuoden ajan luonto on tehnyt ohjatusti työtään, jota valvon pitämällä muun muassa roskientuojat pois tai siivoamalla heidän jälkiään. Matkoihinsa karkotan myös moottorikäyttöiset kaksipyöräiset, jotka välillä ilmestyvät milloin mistäkin, oli polkuja tai ei. Hitaasti paljaat savimaat peittyivät vihreästä ja kukkivista kasveista. Yhä enemmän linnut ja muut eläimet löysivät pesäpaikkoja ja lepakotkin saviset pesäpönttönsä Carunan aluetta halkovan sähkölinjan puupylväistä.

Isommatkin kasvis- ja lihansyöjät kulkevat Jokilaaksossa. Kun viime keväthangilla kävelin lammen rannan latupohjaa, löytyi vierestä kalutut peuran sääriluut. Välillä ikkunasta katsoo ilves, välillä lumessa kulkee saukko tai kesällä supikoira jälkikasvunsa kanssa. Kettuja on siellä täällä ja jäniksiä syömässä pihan omenapuita.

Tiedän Jokilaakson luonnonnelämästä vain pienen pintaraapaisun. Ja sen, että vuosi vuodelta luonto on rehevämpää ja monipuolisempaa, vaikka joukossa on ei toivottuja mamuja eli vieraslajeja; niin kasveja kuin eläimiäkin. Toistaiseksi tilaa on kaikille, vaikka ihminen haluaa Luojan lailla säätää tätäkin. 

Joka tapauksessa kesällä 2022 Jokilaakso hyväksyttiin ympäristökeskuksen johtajan Leena Sjöblomin esityksestä luonnonsuojelualueeksi. Mukava yksityskohta on, että minulle alueen myi Sjöblom ja luonnonsuojelualueen hyväksymisen valmisteli ja esitti hyväksyttäväksi Sjöblom. Eivät kylläkään ole edes kaukaista sukua.