Jokilaakso taas kerran, osa 4

Kuten aiemmin kirjoitin, pyrin pitämään elämän Jokilaaksossa loivaliikkeisenä, että olisi mahdollisimman vähän tässä ja nyt tekemisiä ja jonkin verran lähipäivinä tai -viikkoina puuhaa.

Mutten suinkaan ole ainut kiireetön, sillä aamutuimaan kuuntelin Radio Novasta, kun juontajat Minna ja Kimmo ja kai vähän tuottaja Markuskin muistelivat yli kymmenen vuoden takaa kaivuri-Jukkaa, joka ajoi kaivinkoneellaan Hangosta Kuusamoon.

Kai julkisuudesta intoutuneena minikaivurikauppias ja kuljettaja Jukka järjestivät valtakunnassa kisan kuka istuu kauimmin ohjaamossa. Kun kuudesta istujasta ympäri valtakuntaa enää kaksi oli jäljellä, hyttielämää takana puoli vuotta eikä loppua näkyvissä, vihelsivät järjestäjät pelin poikki. Molemmat saivat yli 30 000 euron kaivurin. Ehkä huvittavinta oli juontajien pohdinta minkänlaiset mahtavat olla perheellisen kotiolot, kun istuu mieluummin yksin kaivurissa yhtä soittoa kuukausikaupalla? 😅

Jokilaakso sopii kiireettömälle ja kiireelliselle, sillä 8 hehtaarin alueesta saa helposti myös työleirin. Itse olen valinnut kiireettömän eläjän vaihtoehdon, jossa on puuhaa vain sopivina annoksina.

Merikontikoti on nukkunut koko elämänsä kuukausien talviunet ja keväällä herättelen sen kesään, kun palaan muuttolintujen tapaan kaukomailta. Etäkameravalvonnan avulla kutsumattomien vieraiden vahtimisen lisäksi jännitettävää on pitkin talvikelejä pysyvätkö sähköt päällä. Muuten ei siitäkään ole haittaa, sillä virta palaa aikanaan, mutta jos sulake palaa, se ei itsestään korjannu ja voi saada aikaan mittavankin vesivahingon.

Kun keväisen joen tulvavesi on asettunut uomaansa ja pääsen rantaan ainakin suunnilleen kuivin jaloin, työnnän laiturin portaineen veteen. Sitten asettelen kesää varten tarvikkeet pesuaineista pesuharjaan ja pyyhkeestä istuimiin odottamaan aamun, päivän, illan sekä kesäyön uimisia ja puhdistautumisia Jokilammissa.

Uusi puuha tuli, kun Kiertokapula tyhjensi sillanpielen roska-astian puolen vuoden tauon jälkeen ja tyrkkäsi postilaatikkoon ukaasin, että tienreunojen oksat pitää karsia 5 metrin korkeuteen. Hetken mietin ja soitinkin firmaan. Että onko auto tai kuljettaja vaihtunut vai oksat kasvaneet? Ja jatkoin, että yksityistien pientareiden puiden oksiminen ilman lupaa ei taida olla hyvä ehdotus, koska minulla on tiehenkin vain käyttöoikeus. Tähän oikein ystävällinen asiakaspalvelija, että enkö voisi kysyä lupaa oksimiseen? Vastasin etten oikein, sillä maanomistaja on muistisairaana jossain ja henkilötietolain vuoksi sijaintia ei saa kertoa juuri kenellekään.

Ymmärrystä riitti ja Kiertokapula sanoi kirjanneensa asian osoitteeni kohdalle tiedostoon ja lisäsi, etten ottaisi asiasta kovin suurta murhetta. Tuntui mukavalta, josta innostuneena menin Puuiloon, ostin parinkympin oksasahan ja karsin väylän omine lupineni puhtaaksi vaadittuun korkeuteen.