Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 21. maaliskuuta 2024

Kansan kurittajat


Omassa luokassaan palkkatyöläisten tulovertailussa on Elinkeinoelämän keskusjärjestö EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies, jonka kuukausipalkka on yli 30 700 euroa. Sen päälle tuli pari vuotta sitten tulospalkkiota 18 600 euroa. Lisäksi Häkämies toimii työeläkeyhtiö Ilmarisen hallituksen vara­puheen­johtajana. Siitä tehtävästä hän saa yhteensä ainakin 43 200 euron lisätienestit. 

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta toimii Häkämiehen tavoin Ilmarisen varapuheenjohtajana ja myös hän saa vakuutusyhtiöltäni samat lisätulot 15 500 euron kuukausipalkan päälle. Lisäksi Eloranta istuu Työllisyysrahaston hallituksessa, josta maksetaan yli 500 euroa kuukaudessa.

Palkansaajakeskusjärjestöjen puheenjohtajista kovimmat tulot on STTK:n Antti Palolalla. Kuukausi­palkka lienee 16 500 euroa, jonka päälle tulee vapaa autoetu. Palola saa työeläkeyhtiö Varman hallituksen varapuheen­johtajana 35 000 euron vuosipalkkion ja 625 euroa jokaisesta kokouksesta. Edellisvuonna palkkioita kertyi yhteensä 53 200 euroa. Lisäksi hän istuu Työllisyysrahaston hallituksessa, josta kertyi palkkioita 9 000 euroa.

Mainitusta kolmikosta kukin hankkii kuukaudessa enemmän kuin minä vuodessa. Liitän lisäksi oheen kuvankaappauksena kaikki sijoitustoimintani "tuotot". Sekin ero meissä on, että suuripalkkaisten pitänee vastuunkantamisen lisäksi myös tehdä jotain, josta en tiedä yhtään mitään. Kummallista on sekin, että ollessani työelämässä, ajattelin olevani hintansa väärti ja saavani palkan nimenomaan tekemästäni työstä. Mutta isopalkkaisten kohdalla näin ei ole eikä yksikään heistä ole kymmentä kertaa parempi työntekijä kuin itse olin. Vaan ansiotuloissa on paljon ilmaa, joka maksetaan siksi, että joku määrätty henkilö halutaan töihin tekemään jotain määrättyä, joka ei ansioihin nähden ole lainkaan hintansa väärti. Siitä osoituksena ovat valtion yhtiöiden menettämät miljardit. 

Vastuunkantamisesta valtakunnan piikkipaikoilla tiedän kuitenkin jotain. Jos ostaa Saksasta ilmaa tai lehmänkaupoista saaduilla rahoilla ilmaan verrattavia yhtiöitä menettäen edelleen miljardeja veronmaksajien rahoja, ei joudu vastuuseen. Mutta jos lähettää Tuksu Tukiaiselle seksiviestejä kännykällä, tulee ministerin paikalta lähtö. 

Voisikin peustellusti sanoa Johanna Tukiaista presidentintekijäksi, sillä viestittely vei Ilkka Kanervalta ministerin pestin ja avasi ovat Alexille Valtioneuvostoon ja sen myötä mutkien kautta Presidentinlinnaan. Olimme Päiviksen kanssa puoluekokouksessa kokemassa IN105-lehden toimittajina myös Alexander Stubbin poliittisen vastamäen, kun hän hävisi Kokoomuksen puheenjohtajuuden Petteri Orpolle. 

En muista, että koskaan aiemmin muutaman palkkatyöntekijän toimesta olisi kapinoimalla istuvaa hallitusta vastaan laitettu käytännössä puoli valtakuntaa polvilleen käyttämällä käsikassarana ja työrukkasena Suomen kansaa. Julkisuus sanoo, että uimme nyt syvemällä kuin koronan aiheuttaman laman aikaan. Kysymys ei olekaan lakoista, vaan sisällissodan esiasteesta demokraattisesti valittua eduskuntaa vastaan. Kun kansa on sanonut, ettei se tahdo tällä kertaa vasemmistohallitusta, niin totta kai se näkyy, miellyttää tai ei. Se on kuitenkin demokratian hinta ja vaihtoehto Putinille ja muille diktaattoreille.

Ei kommentteja: