Korjaako sattuma satoa?

Lähes otsikon nimisen, ennen syntymääni tehdyn elokuvan päähenkilönä on lontoolaisessa parantolassa toipuva ”John Smith”, joka sotapsykoosin seurauksena on menettänyt muistinsa. John poistuu sairaalasta ja tutustuu Paulaan, johon hän rakastuu ja pari päätyy naimisiin. Kolme vuotta myöhemmin John joutuu auton yliajamaksi, ja iskun seurauksena hän muistaa oikean henkilöllisyytensä Charles Rainierina, mutta samalla hän on unohtanut kaiken välillä tapahtuneen, mukaan lukien avioliittonsa. Paula ei kerro avioliitosta Charlesille, koska psykiatrin mukaan se saattaisi järkyttää häntä. Sen sijaan hän hankkii itselleen työpaikan Charlesin sihteerinä tämän perheyrityksessä jne jne... 

Joku päivä sitten blogissani mainitsin isäni, joka kysyi, kun puhuimme mielestämme viisaita, että voiko tyhjyydessä olla sattuma? Monesti sitä hänen haudallaankin pohdin mielessäni vastavuoroisesti sateenkaaren tuolta puolen kysellen, että lakkaako tyhjyys olemasta, jos sieltä löytyy sattuma? Sitä myös suren ystäväni sairaalavuoteen äärellä, sillä hän on elossa, mutta jossain mistä en häntä ehkä enää tässä elämässä tavoita 😥. 

Viime aamuyön kiitolaukassa, joka vei tyystin loppuyön unet kyselin itseltäni, että entäpä sitten tyhjyyden sijaan tyhmyys? Jota itse kukin kai toivoisi itsellään olevan mahdollisimman vähän. Tai ei ehkä aivan niinkään, sillä olen tyytyväinen tyhmyyteni määrään, jonka kanssa elän suht onnellista elämää. Luulenkin, että viisaus, älykkyys ja varsinkin nerous ovat onnellisuuden esteitä, vaikkei pitäisi muita itseään yksinkertaisempina. 

Mutta voiko tyhmyydessäkin olla sattuma tai sattumia? Suuresti arvostamani Clint Eastwood sanoi kerran ihmettevänsä joskus ihmistä katsoessaan, että miten tuo kaikki tyhmyys voikin mahtua yhteen päähän tai jotain sen tapaista. 

Itsekin kieltämättä välillä kuunnellessani tai tekemisiä seuratessani pohdin, että kukahan tuonkin kengännauhat solmii? Vaikka tasan tarkkaan tunnistan ainakin osan omista aivoni mustista aukoista. Yksi niistä on ihmiset, jotka pitävät minua tyhmempänä kuin oma käsitykseni on. Heidän kanssaan en tule juttuun.

Omaa älykkyyttään voi mitata monin tavoin. Voi esimerkiksi mennä Korkeasaaren apinataloon tai Ähtarin eläinpuiston susiaitauksen taakse miettimään, että kumpi on viisaampi? Eläin joka pyrkii pois vankeudesta vai ihminen, joka menee katsomaan sen yrityksiä ja vapauden kaipuuta. Samaa voi pohtia tietysti vaikka Thaimaassa kanarialinnun pienen häkin takana.