Kotikulmien ihmisten tekemiä maamerkkejä

Sinebrychoffin jättitölkistä Keravalla on tullut historiansa aikana ikoninen maamerkki. Se on peräti 14 metriä korkea ja jos se täytettäisiin juomalla, siihen mahtuisi noin 390 000 litraa nestettä. Jättitölkkiin menisi siis helposti miljoona Batterya. Nyt on tullut kuitenkin aika vaihtaa väriä ja juomaa, joten alkoholiton Crisp saa väistyä uuden tieltä.

Uutinen sai minut pohtimaan ihmisten tekemiä maamerkkejä. Sellaisia mitä haluamme nähdä ja sellaisia, joita toivomme, ettei olisi olemassakaan. Ehkä varhaisin mieleen jäänyt on olympiastadionin 72 metrinen torni, joka valmistui vuonna 1938 vuoden 1940 olympialaisia varten. Kisat peruttiin toisen maailmansodan vuoksi, mutta Helsinki sai isännöitäväkseen vuoden 1952 olympialaiset. Tornista näkyi ja näkyy kirkkaalla ilmalla kauas. Jotkut sanoivat, että Tallinnaan saakka.

Kotikulmillani Hyrylän kupeessa oli myös kaksi tornia, joista oli hulppeat näköalat. Korson ja Ruotsinkylän risteyksen kolmionmittaustornista saattoi näkyä Stadionin Torni, muttei päinvastoin. Toinenkin puinen, huojuva torni oli, jonne kakarana kiivettiin monesti. Korpikylän Sikokallion näkymää hallitsivat kaivetut sora-alueet, joita sanottiin hiekkkakuopiksi. Häklin, Ruduksen, Lemmelän ja Valon päällimmäisinä, mutta muitakin oli. Hyrylässä on yhä ainakin yksi torni, jonne en ole vielä kiivennyt. Nimittäin Bostonin eli Amerin tupakkatehtaan savupiippu.

Ehkä eniten itseäni liikuttivat maamerkkeinäkin entisajan kaatopaikat, joilla on nykyisin hienoja nimiä ja jotka ovat paljon muutakin kuin jätteiden kippauspaikkoja. Ehkä kolmekymmentä vuotta sitten ajoimme skootterillamme Päiviksen kanssa katsomaan ihmisten muokkaamaa luontoa Ämmänsuolle, joka oli jo silloin seudun tunnetuin kaatopaikka. Linnut ja rotatkin tuntuivat viihtyvän siellä hyvin. Se ja vastaavat ovat oikein hyviä paikkoja itse kunkin pysähtyä miettimään, mistä kaikesta muodostuu oma jätekuorma.

Ihmisten tekemiä maamerkkejä on Suomessa joka puolella, jotka eivät hivele silmiä. Ehkä tällaisia ovat kesäisin myös osin paljaaksi parturoidut tunturien rinteet, jotta ihmiset pääsevät talvella vaijerihissien ja sähkön avulla ylös ja omin avuin laskettelusuksilla alas ja rinnebaareihin virvokkeille.

Koska lähes aloitin marmatukseni Olympiastadionista, on hyvä lopettaa samaan paikkaan ja asiantuntijan mielipiteeseen lumen alta tuhansien sähkölappujen avulla kaivetusta nurmikentästä kesken talviunien: "Kaikki Suomessa syntyneet ymmärtävät, ettei täällä nurmikko kasva vielä maaliskuussa. Sitä samaa kokemusasiantuntemusta ei vain löydy Sveitsistä, jossa Uefa pitää pääkonttoriaan. Eurofutiksen kattojärjestön mukaan kevät saapuu näille leveysasteille jo hiihtolomien aikaan, joten futistakin voi saman kalenterin mukaan pelata. Lopputulos oli, että Huuhkajat isännöi Viroa tiistaina käytännössä vihreäksi maalatulla hiekkakentällä. – Kyllä kaikki näkivät, ettei kenttä ollut loistokunnossa. Tosin en tiedä, mitä tähän aikaan vuodesta voi Suomessa odottaa, kun on vielä lunta maassa." Tämän keltaisen linkin takana lisää aiheen järjettömyydestä.