Uusia tuulia..

Eilisessä blogissa tai oikeastaan sen jakamisessa tuli kömmähdys, sillä jaoin sen vahingoissa Facebook-sivuilleni. Se nimittäin piti sisällään saman tekstin, josta Facebook-jumala antoi minulle vuorokausi aiemmin varoituksen. Nyt se ei somemaailman valtiaalle enää riittänyt, vaan tuli 24 tuntia vajaavaltaisuutta.

Mutta kuten kirjoitin, jako oli vahinko, joten sori sori. Ei ole tarkoitus pullikoida, sillä foorumi on teidän, jossa haluan olla säännöillänne, vaikken niitä joskus ymmärrä. Ja kun en ymmärrä, en aina hyväksykään. Istun, kun sanktioiden kera komennetaan, mutta sydämessäni seison kuitenkin, joten se siitä ja tästä.

”Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää.” Näin kirjoitti Minna Canth elokuussa 1884 Kaarlo Brofeldtille kirjeessään. Edelleenkään ei ole näköpiirissä, että vierivä kivi sammaloituisi ja olisin itsekään tullut ikään, jossa minusta ei ole enää juuri minkään uuden aloittajaksi.

Viime talven ja kesän uusi aluevaltaus oli, kun vaihdoin osa-auto Smartini netin kautta Oulusta hopeanharmaaseen, vanha rouva Avensikseen. Sen kanssa oli mukava reissata ja käydä tuttujen ilona tai riesana vähän siellä täällä. Joka paikassa pidettiin hyvänä. Vanhan rouvan makuuhuoneessa oli mainio nukkua ja olla kiitollinen elämästä sen kaikkine rosoineen.

Thaimaan taivaan alla ja yössä pohdin monesti mitä muuta isompi auto toi tullessaan. Pitkään olin hirttäytynyt vetokoukun tuomiin mahdollisuuksiin. Öisin elin haaveissani Avensiksen perään kytkemässäni matkailuvaunussa, jota minulle ei ole. Ajattelin, jos olisi, niin olisiko silloin Päiviksen vuoro asustaa Jokilaakson Merikonttikotia ja siirtyisin pysyvästi asumaan jonnekin mielikuvitusmatkailuvaununi kanssa. Tämä jääköön optioksi mieleni sopukoihin ja Päiviksellekin, jos hän tämän lukee.

Mutta vanhan rouvan katolle saa myös taakkatelineen ja sen päälle meiltä nyysityn kumiveneen tilalle vaikka intiaanikanootin. Siihen olen nyt juuttunut ja voi olla, että sen ostamme, sillä Päiviksellekin sanoin, että hankimme vakuutusrahoilla jotain Jokilaaksoon. Unen ollessa karkuteillä, olen välillä vuoteessa yötä päivää melonut jokia, järviä ja vähän Helsingin meren rantojakin.

Tämänkin haaveen tai unelman kanssa olen yksin ja kaipaisin mielipiteitä myös mahdolliseen, orastavaan hulluuteeni. Joka tapauksessa, jos vesikulkuneuvo tulee pihapiirin, ensimmäisenä kysyn Päivikseltä meloisiko hän taas kanssani Tuusulanjokea Tuusulanjärveltä Myllykylän Jokilaaksoon. Mutta meloo tai ei, jokimatkan voi tehdä useammankin kerran myös yksin. Tai lähtisikö joku mies tai nainen, tyttö tai poika tai vaikka parikin samaan intiaanikanoottiin ensi kesänä joelle tai järvelle?