Mitä kaikkea mahdankaan syödä tietämättäni

Jokunen aika sitten kirjoitin vaatimattoman ja täkäläisittäin tyypillisen aamun kantapaikkani antimista Thaimaan Phatthalungissa. Kerroin tunnistavani kymmenestä sortista varmuudella yhden ja epävarmuudella toisen, joista kasvisvoittoisessa pöydässä kumpikaan ei ole kasvis eikä vihannes. Vai onko se sama asia? Eivätkä ne kyllä ole hedelmiä, marjoja tai juureksiakaan. 

Epävarmaksi tunnistamaani otan kaksi, tikun nokassa hiilillä paistettua palaa, jotka ovat saaneet minulta nimen "tuu muu". Siksi koska luulin syöväni nautaeläintä, mutta taitavatkin olla ei joulu-, vaan jotain muuta possua. 

Kananmunista olin varma, mutta eilen selvisi, että siipiveikottaren tuotoksissakin olin väärässä, kun emäntä toi pöytään nähtäväksi kananmunia, lentokyvyttömän ankan pienempien munien rinnalle.

Niiden laumoja, parvia tai joukkoja olenkin jonkun kerran ihmetellyt vetisillä riisipelloilla ja välillä betoni- tai asfalttiteiden täydeltä. Että miten mahtavat pysyä ruodussa ilman aitauksia? Vaikka eivät lentotaidottomina taida kovin pitkälle pötkiä. En tiedä sitä vieläkään, kun lähes kaikkitietävältä somelta ei vastausta herunut.

Samassa huomasin yllättäen, etten tiedä ankoista juuri mitään. Missä ovat ankanmunat, minne parhaimmillaan ehkä kerran päivässä ne pyöräyttävät? Entä tarkoitetaanko ankalla rouvaa vai herraa tai molempia, kun kanalassakin on kukko ja kanat sekä tipuja, jos eivät ole päätyneet ennen syntymää minun tai muiden suihin?

Piirroksissa ankat Iines ja Aku, kuten veljenpojatkin, Tupu, Hupu ja Lupu näyttävät suht samannäköisiltä. Ne kyllä erottaa helposti aina onnekkaasta eri heimojen Hannu Hanhesta ja Repe Sorsasta, puhumattakaan Kelju K. Kojootin jahtaamasta Maantitiekiitäjästä. Piirtäjä sai muuten aikoinaan innoituksensa Kelju K. Kojootin animaatiohahmoon Mark Twainin kirjasta Koiranelämää.