Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 14. marraskuuta 2023

Viimeinen koko päivä Malesiassa

Eilen kiivettiin kohti Thaimaata Malesian itärannikkoa, josta olisi ollut varsin suora reitti Thaikotimaahani. Mutta halusimme välttää kolme Suomen ulkoministeriönkin varoittamaa, kapinoivaa maakuntaa. Joten ajamme Malesian rajan tuntumassa takaisin länsirannikolle ja menemme yli sieltä mistä tulimmekin, vaikka Songkhlakin on sivuilla mainittu ei suositeltavana kaupunkina. Morakotkin lähetti eilen kääntäjän avulla suomenkielisen varoituksen sanan, joten uskotaan eikä lisätä riskien määrää enempää.

Niitäkin on ollut varsikin ajaessa, sillä Rofa lauman johtajana, on pitänyt melkoista vauhtia Harrikalla. Sitä en ole aiemmin kokenut yhdessäkään moottoripyörien ryhmäajossa. Vaikka paljon on matkalla nähty, paljon on jäänyt suuren matkanopeuden vuoksi näkemättä. PeeCeeX on ollut lujilla, sillä yli 2000 kilometrin yhteisestä taipaleesta ison osan olen ajanut lähes kaasu pohjassa. Monet kylät ja kaupungit on sivuutettu yli kahdeksaakymppiä.

Vaikka itselleni mahtuu varmasti sata erilaista kokoontumisajoa, on tämä reissu piikkipaikalla sekä nopeuksien että ajettujen kilometrienkin suhteen. Vaikka mukavaa on ollut, silti valitsen seuraavan yhteisen ajoreissun pienemmillä nopeuksilla. Päivämatkat sen sijaan ovat olleet 200 kilometrin molemmin puolin, jotka ovat olleet itselleni oikein sopivia.

Viime yön pieni hotelli on ehkä olosuhteiltaan karuin, joskaan en siitäkään valita, sillä yöpaikkojen valinnat ovat omiamme. Aluslakana ja tyynynpäälliset oli, joskaan en osannut arvioida kuinka moni niissä oli nukkunut pesun jälkeen ennen minua. Joku tai jotkut pienet öttiäisetkin söivät itseäni yöaikaan, joista en tiedä lensivätkä ilmassa vai asuivatko vuoteessani. Mutta aamu tuli nytkin nukutun yön jälkeen, vaikka ilmastointilaite oli valokatkaisijan napin takana ilman säätömahdollisuuksia on/off asentoineen. Yöllä piti nousta välillä laittamaan laite päälle ja pois lämpötilojen mukaan 😖.

Seinät olivat niin ohuet, että helposti kuulin matkaseurani keskustelut viereisestä huoneesta. Luulen, että "hotelli" oli yhden, paidattoman miehen yritys, josta tuli mieleen ravintola Helmen Pete. Täällä ei kuitteja kuitenkaan tunnettu, enkä niitä kaivannutkaan.

Taatusti ikimuistoinen matka jää mieleen hyvine hetkineen ja silloin tällöin asiaan kuuluvine sanailuineen. Syömiseni olen pitänyt mahdollisimman minimissä, joten hieman harmistun, jos paino on noussut, kun viikonloppuna astun kotona Phatthalungissa vaa'alle.

Illalla ystäväni Timo Koskela Jomtienilta soitteli, jonka kanssa viime kesänä Taavetissa syötiin, sauntottin ja uitiin naturustina suomalaisessa järvessä sekä istuttiin muutenkin iltaa. Timon auto on Jokilaaksossa talviunilla ja tulen miehen kanssa loistavasti juttuun, sillä hän osaa myös itselle nauramisen taidon. Hänen ja Geetin sekä Morakotin kanssa tehdään vielä jotain yhdessä ja odotammekin heitä vierailulle Siaminlahden toiselta puolen juuri hankitulla Honda Forzalla. Hieno pyörä, sanon minä.

Ei kommentteja: