Thaimaan aamutaivaan alla

Tänään olin Don Mueangin lentokentällä Bangkokissa odottamassa ilmakyytiä Trangiin. Enkä menekään ainakaan suoraan Jomtien-Pattayalle. Trangin lentokenttä oli pieni, pienempi kuin Jyväskylän, vaikka infotaulujen mukaan päivittäin on lentoja puolen tusinaa. 

Molemmilla Bangkokin lentokentillä katselin ihmeissäni kuinka robotit valtaavat ihmisiltä työpaikkoja, kun automaattiset laittianhoitokoneet siivosivat hehtaaripintoja puikkelehtien matkustajien välissä ilman kuljettajia.

Tuusulan Myllykylän Jokilaaksosta meni aika tasan vuorokausi matkatessa siihen, etta avasin Morakotin omakotitalon ulko-oven Phatthalungissa. Odottaessani Helsinki-Vantaan lentokentällä lähes täyteen koneeseen nousua, törmäsin yllättäen entiseen työkaveriinikin sekä Thaimaan kävijään ja olijaan Hessu Hoohon, joka ei ole Hopo eikä hoopo. Hieno mies, sanon minä. 

Suvarnabhumin lentokentällä tarjosin passintarkastuksessa Lähi-Tapiolan sivuilta tulostamaani matkavakuutustodistusta. Siihen olisi matka sitten tyssännytkin, vaikka vakuutusyhtiön live-virkailijakin sanoi, että varmasti kelpaa ja on kelvannut muillakin. 

Mutta minä vaadin takataskuun toisen todistuksen, jossa on mainittu korvaussummat eri toimenpiteille sekä viimeinen voimassaolopäivä. Sen päivän leiman lätkäsivät myös passiin, kun menin ensi kerran köpöukkojenkin passintarkastusjonoon. Kysymykseen, että jos hommaan jatkoja matkavakuutukseen paikalliselta vakuutusyhtiöltä, niin tuleeko uusi leima, vastaus oli, että siitä minun pitää neuvottella paikallisessa Immigrationissa.

Jälleen kerran tuli vahvaa vahvistusta, että kannattaa toimia pilkulleen kuten Thaimaan viranomaiset ohjeistavat. Ei ole aina hyväksi uskoa Suomen viranomaisia ja vielä vähemmän muita työtekijöitä. Luotettavan kaveri neuvoihin on viisasta suhtautua harkiten, kuten omiinkin säätöihin, kun on kysymys Taimaahan menosta tai olosta.

Mutta täällä ollaan ja pärjätään suomen kielellä yhtä hyvin kuin englannilla eli ei ollenkaan. Viime talvena, meni kaksi kuukautta ennen kuin näin ensimmäisen farangin näköisen. Ja sekin oli huuliharpunsoiton maailmanmestari Kari alias Moikku Moilanen, joka yhtäkkiä tupsahti vaimoineen Morakotin oven taakse. Sinällään oikein mukava yllätys.

Voi olla, että väärinkäytän lievästi ylläpitäjän valtaa "Jomtien Pattaya Beach ja vähän muutakin" ryhmässä ja postailen löpinöitäni Phattalungistakin tai missä sitten liikunkin, jos ei kovasti tule pyyhkeitä kehään.