Tänään, Soinin nimipäivänä otan onnitteluja vastaan ja nostan viirin salkoon

Suomalaisessa mytologiassa yksi Kalevan 12 pojasta on Soini, jonka lisänimi on Kalkki. Kristfried Ganander kertoo Mythologia Fennicassa Soinin olleen veijari syntymästään lähtien. Hänet myytiin Karjalaan Köyrötyinen -nimiselle sepälle, joka laittoi miehen töihin. Vanhoissa runoissa kerrotaan Soinin lapsenpiikana ollessaan tappaneen lapsen, paimenena ollessaan kutsuneen karhut ja sudet syömään karjalauman ja lopulta yllyttäneen karhun repimään emäntänsä reiden kostoksi leipomastaan leivästä, jonka sisään tämä oli pannut kiven.

Soini on Suomessa paitsi sukunimi myös paikannimi. Maassamme on ainakin 36 sen nimistä paikkaa ja Venäjän puolella Karjalassakin yksi. Paikkojen tyyppi on asutuskohde, kunta, kylä, kaupunginosa, kulmakunta, maastokohde, metsäalue tai talo. 

Mutta etunimikin Soini on. Esimerkiksi miesten keihäänheitossa ennen kouluikää, syntymävuottani lukunottamatta Soini Nikkinen oli Suomen mestaruuskisoissa aina mitaleilla. Soini oli myös varsin suosittu naisen etunimi Suomen alkuaikoina, kansallistuntomme ollessa voimissaan.

Perimätiedon mukaan Soini olisi tullut minulle isoisäni tai hänen isänsä ottamana Soini-nimisestä talosta, Jurvan Kentankylästä, jossa tarinan isovanhempieni mukaan oli sukuni Kenttia liiankin kanssa. Piti erottua joukosta. Tavallaan olen myös kotoisin Järvenpäästä, jonka muodosti viisi kyläkuntaa: Kentankylä, Tupenkylä, Kesti, Järvenpää ja Rannankylä. Eikä Jurvakaan ole enää oma kunta, vaan osa Kurikkaa. 

En ehkä verenperintönä kuitenkaan ole Hällström, vaikka sukuni kantaisänä pidetty lautturisuvun jälkeläinen Petter Hällström (1702-1781) saapui ison vihan jälkeen vuoden 1721 tienoilla Suomeen ruotsalaisen upseerin sotilaspalvelijana.

Sillä jostain luin tai ymmärsin vain väärin, että suvussa olisi ollut huutolaispoika, kuten tahollaan kaukainen kantaäitinikin, ruotsalainen Slotte. Tunnetasolla pidänkin kiinni osin muokkaamastani tarinasta kahdesta orpolapsesta, jotka rakastuivat löydettyään toisensa Tanskan Helsingörin ja Ruotsin Helsingborgin välisen salmen lautalla. Lautturisukua kun ainakin kantaisäni oli.

Petter Hällströmin isä kuului erääseen Etelä-Skoonessa, Ruotsissa, Helsingborgin kaupungissa asuvaan Traeben-nimeä kantavaan sukuun, jonka miespuoliset jäsenet olivat monessa polvessa olleet lauttureina Helsingborgin ja Helsingörin välillä olevan salmen yli kulkevalla valtareitillä.

Kun eri tuulille alttiissa salmessa, Juutinraumassa, aina kulkee voimakas merivirta, on arveltu, että Pehr Carlsson (Traeben) lähtiessään synnyinpaikaltaan Helsingborgista maailmalle, muistellen kotiseutuaan, muodosti itselleen uuden sukunimen Hel(Häll)-ström.

Itse kuitenkin kannan ylpeydellä Soini-nimeäni. Se istuu hyvin, sillä läpi vuosikymmenten moni on tuntenut minut paremmin Soinina kuin Jormana, Veinona tai Juhanina. Armeija on oiva esimerkki ajasta ja paikasta, jossa sotilaiden kutsumanimissä ei juuri etunimiä viljellä. Eikä niitä ollut Kalevalassakaan, vaan oli mm. Kullervo, Ilmarinen, Kihawanskoinen, Väinämöinen, Oikarinen sekä Soini.