Eilen, elokuun viimeisenä lauantaina juhlittiin Suomen luontoa, joka on nyt vakiintunut liputuspäivä, ja Suomi ensimmäinen maa maailmassa, joka liputtaa luonnolleen.
Juhlapäivä on saanut myös pysyvän lipun kuvan almanakkaan ja liputuspäivän statuksen. Suosion jatkuva kasvu ja nopea vakiintuminen suomalaisten merkkipäivien aateliin ovat osoitus siitä, että luonto on suomalaisille tärkeä, juhlan ja liputtamisen arvoinen. Tämän kunniaksi toivottiin mahdollisimman monen taloyhtiön, viraston, kesämökin ja muiden lipputankojen omistajien nostavan lipun salkoon luonnon kunniaksi.
Suomen luonnon päivää juhlittiin ensimmäistä kertaa yksitoista vuotta sitten. Vuosittain toistuvaksi päiväksi valikoitui elokuun viimeinen lauantai, jolloin kesä on päättymässä ja eletään elonkorjuun ja satokauden aikaa. Vuonna 2017 Suomen täyttäessä 100 vuotta Suomen luonnon vuodenaikoja juhlistettiin poikkeuksellisesti neljänä eri juhlapäivänä.
”Maailma on muuttunut monin tavoin tänä aikana, kun olemme juhlineen Suomen luontoa. Päivän merkitys on kuitenkin mielestäni vain korostunut. Tällaisina epävarmoina ja turvattomina aikoina luonto luo pysyvyyttä, jatkuvuutta ja turvallisuutta”, toteaa päivän suojelijana alusta asti toiminut tasavallan presidentin puoliso tohtori Jenni Haukio. Hän on iloinen siitä, miten suomalaiset löysivät lähiluonnon ja sen arvon erityisesti vaikeina koronavuosina. ”Samalla on hyvä muistaa, että tämä upea luonto ympärillämme ei ole itsestäänselvyys”, Jenni Haukio toteaa.
Itse olen ainakin kerran juhlinut päivää nukkumalla yön ulkona teltassa. Tänä vuonna se jäi, vaikka juhlaan olisi ollut tuplasyyt, sillä thaimaalaiset juhlivat samana päivänä seurueineen Helsinkin Narinkkatorilla, jossa itsekin olin Morakotin kanssa.Taitaa olla vuosia, kun olin viimeksi ajanut auton Helsingin ytimessä maan alle parkkihalliin. Kauppakeskus Forumin alta poislähtiessäni en edes löytänyt kulkuneuvoamme, vaikka otin valokuviakin sijainnista. Kadonneen Vanhan rouvan metsästys oli mainio esimerkki Suomen kansainvälistymisestä, sillä harmaan Old Lady Avensiksen etsimisessä maan uumenista meitä auttoi englanninkielellä tumman sorttinen työntekijä. Aivan samoin kävi edelliskerrallakin Hyvinkään Kauppakeskus Villan parkkihallissa.
Voi olla, että tämänkertaisesta pysäköinnistä perästä kuuluu, sillä jotenkin onnistuin pääsemään maan pinnalle ohi porttien maksamatta mitään minnekään. Lentokentän parkista kuitenkin opin, että nykyisin robottikamerat tai vastaavat kuvaavat autot rekisterinumeroineen.
Oli mukavaa ja Narinkkatori oli täynnä elämää, thaimaalaista kulttuuria, ruokaa ja tanssiesityksiä, jotka kyllä olivat enemmänkin, ainakin suomalaisilta kätkettyine tarinoineen, joista en mitään ymmärtänyt.
Narinkkatoriin liittyy myös rakas muisto, sillä olen yöpynyt siellä Päiviksen ja kotikani(e?)mme kanssa varta vasten tehdyssä ja sinne tuodussa Merikonttikodissa vartijoiden turvatessa ja radion sekä osin televisionkin seuratessa yömme kulkua. Luulen, että etsin huomiselle kymmenen vuotta vanhan blogini tästä yöstä.
2 kommenttia:
Narinkkatorin tapahtuman osallistumismaksu oli liian korkea Suomiseuralle.
Paljonko mahtoi olla ja olisiko esillä olo voinut olla yhteinen joidenkin osallistujien kanssa?
Lähetä kommentti