Tänään on vaalipäivä

Bruneissa on absoluuttinen monarkia, eikä vaaleja ole lainkaan. Vatikaanissa taas äänioikeus on vain kardinaaleilla, jotka ovat poikkeuksetta miehiä.

Suomessa ensimmäisen eduskunnan arki ennen itsenäisyyttä oli täynnä epäonnistumisia. Ankarat ajat ja uusi sortokausi koittivat. Taantumus valtasi alaa ja pääsi vauhtiin Venäjällä jo loppuvuodesta 1906. Suomen senaatin politiikka muuttui yhä enemmän viivytys- ja puolustustaisteluksi, mutta voimansa tunnossa oleva eduskunta ja sen sosialistinen vähemmistö kävivät herkeämättä kotimaisen hallituksen kimppuun vaatien maan oloihin perinpohjaisia mullistuksia. Senaatin ja eduskunnan välit ajautuivat täydelliseen umpikujaan.

Kärjekkäästä kritiikistä loukkaantuneet odottivat sopivaa tilaisuutta iskeäkseen riiteleviin osapuoliin. Se tulikin vuoden 1908 suuressa välikysymyskriisissä, johon Venäjän vallanpitäjät heti tarttuivat suunnatakseen kuolettavan iskun sekä ensimmäistä eduskuntaa että perustuslaillista senaattia kohtaan.

Keisari hajotti samalla kertaa sekä eduskunnan että senaatin. Hän hajotti eduskunnan jatkossakin tuon tuosta ja melko mielivaltaisessa tahdissa: 1908 huhtikuun alussa puolentoista kuukauden koossa olon jälkeen; helmikuussa 1909 muutaman päivän koossa olon jälkeen ja vielä kerran saman vuoden aikana.

Sosialidemokraattien suurmenestys aiheutti pettymyksen porvarien piirissä, mutta se oli yllätys myös SDP:lle itselleen. Porvarit olivat ennen vaaleja uskoneet, että sosialismilla olisi kannatusta vain kaupungeissa ja silloin vielä vähäisen teollisuustyöväen keskuudessa. Yllätyksen järjestivätkin maaseudun vähäväkiset, torpparit, mäkitupalaiset ja tilaton väestö. Sosialistit olivat vaalien alla avoimesti julistaneet kirkon- ja uskonnonvastaisuuttaan eivätkä uskoneet saavansa kovin laajaa kannatusta perinteisesti kristillisiltä maalaisilta, vaikka suurin osa suomalaisista kuuluikin ”köyhälistöön”.

Suomi myönsi äänestysoikeuden naisille ensimmäisenä Euroopassa ja kolmantena koko maailmassa. Samalla myös suurin osa miespuolisesta väestöstä sai ensi kertaa äänioikeuden, jonka myötä äänioikeutettujen määrä Suomessa kymmenkertaistui. Kunnallisella tasolla vastaava uudistus toteutettiin vasta itsenäistymisen myötä vuonna 1917. Tätä äänioikeuden vuosipäivää voidaan juhlistaa kaino ylpeys rinnassamme, vaikka taistelu tasa-arvon puolesta ei olekaan ohitse. Monen mielestä maaliin asti ei ole päästy. Suomi ei ole tältäkään osin vielä valmis.

Luulen, että nyt viimeisiään vetävä hallitus on ottanut enemmän velkaa kuin yksikään aiempi. Jostain luin, että vain puolet siitä johtuu Venäjän sodasta tai koronasta. Muita pysyviä menoja on vaalikaudella lisätty 10 miljardia, joka on Suomen kokoiselle ja näköiselle maalle paljon.

Mutta valitsemamme demokratian vaihtoehto on Hussein, Gaddafi tai Putin, joista jokaisesta näimme ja näemme, ja moni on saanut myös karvaasti kokea, kuinka valta sumentaa järjen valon. En silti syytä velkaantumisesta hallitusta tai 200 kansanedustajaa, sillä sellainen virsikirja kuin seurakuntakin. Vakka on itse kantensa valinnut äänestämällä. 

Mutta vain harvoin on kenelläkään käytössä velkarahaa, jota ei tarvitse maksaa takaisin. Yhtä harvassa ovat rahamiehet ja -naiset tai muunsukupuoliset, jotka tekisivät sen puolestamme. Tänään valitsemmekin Isolle Kukkulalle uudet kirstunvartijat, joiden toivon pystyvän kääntämään velaksi elämisen suunnaan.

Myös minulla on ollut nääntymiseen saakka velkaa, mutten milloinkaan ole siitä syyttänyt muita tai muutenkaan selitellyt, mutta kun..... Vaikka tiedän, että vanha koirakin oppii uusia temppuja, siihen en velkavivun kääntämisessä "mutta kun selittäjiä" usko. Tarvitaan uusia polkuja ja päättäjiä, joka on jälleen meidän kaikkien äänestäjien käsissä.

Jokainen valittu tekee parhaansa, vaikka käyttääkin meidän kaikkien rahoja toisin kuin omasta taskusta otettuja. Suurin sylttytehdas ei silti ole Arkadianmäellä, vaan me kaikki, jotka äänestämme tai jätämme äänestämättä. Molemmat valinnat vaikuttavat yhtä lailla. Toivotan tälle päivälle jokaiselle rauman giälellä lykymbotkui.