Unien outo maailma

Unennäkö on omakohtainen, subjektiivinen nukkumisen aikana koettava elämys, jossa esiintyy unia – ajatuksia, tunteita, mielikuvia, ääniä ja muita aistimuksia. Unen sisältö saattaa muistuttaa tarinaa, joka etenee epäloogisesti ja absurdisti; arkielämän ilmiöt näyttäytyvät vääristyneinä ilman minkäänlaisia ”rajoja”. Erityisesti REM-univaiheen aikana esiintyvät unet ovat surrealistisia ja epäloogisia.

Joidenkin tutkijoiden mukaan on todennäköistä, että myös jotkin eläimet näkevät unia, sillä useimpien nisäkkäiden unessa on samat REM-vaiheet kuin ihmisenkin unessa. Kissat saatiin nukkuessaan liikkumaan saalistuksenomaisesti, kun olosuhteita muokattiin niin, että ne saattoivat liikkua unissaan. Tutkijoiden mukaan tämä kertoi siitä, että kissat näkivät kuvia REM-vaiheensa aikana. Rottien aivojen on havaittu niiden nukkuessa aktivoituvan täsmälleen samalla tavalla kuin niiden juostua aikaisemmin sokkelon läpi. Moni myös tietää esimerkiksi koiransa juoksevan nukkuessaan. 

En tiedä onko kukaan tutkinut voiko paikka vaikuttaa uniin tai niiden määrään. Itse näen Thaimaassa unia tai ainakin muistan niiden sisältöjä aamulla enemmän kuin Tuusulan Jokilaakson Merikonttikotini vuoteessa katon rajassa.

Viime öisessä unessa kaikki oli taas selvää. Minulla oli kolme polkupyörää, joista yksi oli maastoliikenteeseen sopiva. Sillä lähdin Tuusulan syntymäkodistani Korpintieltä viemään pellavainen aamutakki päällä kirjettä pitkin pientä polkua läheisen lammen rannalla olevaan postilaatikkoon. En löytänyt suon keskeltä koko lampea ehkä siksi, että todellisuudessa se on kuivunut ja kadonnut yli puolivuosisataa sitten.

Muistelin toisen postilaatikon olevan noin kolmen kilometrin päässä Hyrylässä, pankin kulmalla. Ajattelin, etten voi ajaa sinne aamutakkisillani, sillä ihmisethän nauravat. Joten päätin polkea pyörälläni Etelä-Pohjanmaalle Jurvan Kentankylään, Heikki-serkkuni ja hänen vaimonsa kotiin.

Unessa tämä 400 kilometrin matka taittui hetkessä ja kilkutin heidän ovikelloaan. Katja aukaisikin oven ja Heikkikin siihen tupsahti työvaatteet päällään. Selitin, että ajoin tänne, koska en voinut tai halunnut joutua naurunalaiseksi menemällä kylpytakki päällä kirkonkylän postilaatikolle.

Katja ymmärsi oitis ja Heikkikin tapansa mukaan murahteli päätään nyökytellen painuessaan takaisin niska kyyryssä turvesuolle. Itse istuin kaffepöytään kahden lapsen viereen. Heille molemmille annoin pienet pallot, joita olin ostanut Thaimaan Phatthalungin torilta jo kolmannen kerran tusinan verran lapsille jaettavaksi. Kaikki oli unessa kristallinkirkasta ja loogista, vaikka kotimatka Jurvasta Myllykylään jäikin mysteeriksi.