Haluan olla jostakin kotoisin

Ensimmäinen täysin yksikielinen suomen kielen sanakirja on Nykysuomen sanakirja. Sen ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 1951. Siis parisen vuotta sen jälkeen, kun minut laitettiin alulle. Sanakirjaa tehtiin kuitenkin paljon minua kauemmin, jo 1920-luvun lopusta. Kuten ei minustakaan, opuksestakaan ei tullut kerralla valmista, vaan sen osia ilmestyi tasaiseen tahtiin vuoteen 1961 asti, jolloin julkaistiin kuudes ja viimeinen osa. Nykysuomen sanakirja on sekä kieltä kuvaava että suosituksia sanojen käytöstä antava teos. Se sisältää yli 200 000 hakusanaa.

Vaikutteita kieleemme tuli ehkä ammoisina aikoina eniten Venäjältä ja Ruotsista. Sitä mukaa, kun saksan kielen vaikutus väheni, englannin lisääntyi. Näin lienee yhä englannin ollessa yksi paljon levinneistä kielistä. Mutta monet seudut eivät siitä perusta. Esimerkiksi Thaimaan seuduilla, joissa ei turisteja ole, pärjää suomella yhtä hyvin kuin millä vieraalla kielellä tahansa, eli ei lainkaan.

Älypuhelimet muuttavat tätäkin enemmän kuin tulee ajateltua. Sillä laitteiden mukana on moneen taskuun tullut sähköisen sanakirja kääntäjineen, joista Google on tunnetuin. Jos en aivan kuin kala vedessä, niin kääntäjän avulla pärjään kielellisesti melkein missä tahansa. Onkin mukavaa ja avartavaa kertoa olevansa jostain kotoisin. 

Kääntäjät eivät ole omin päin ajattelevia eivätkä laillani täydellisiä 🤣, vaan osaavat ainoastaan sen mitä ihminen on niiden sisään syöttänyt. Mitä enemmän opettelen kirjoittamaan tai puhumaan laitteeseeni lauseita, jotka se kääntää tahtomallani tavalla, sitä moitteettomammin kommunikointi muiden kanssa sujuu.

Kuka vallan skrivaa tai bamlaa stadin slangii, ei paljon translatoreista hyödy. Luulen Helsingin murteen myös muuttuvan ja saavan yhä enemmän uusia vivahteita ja sanoja, joista syntyperäinen helsinkiläinen ei mitään ymmärrä. Tätä voi itse kukin pohtia vaikka istumalla jokusen tunnin Itiksen kauppakeskuksen käytävällä kuuntelemassa itseään tummaihoisempien puheensorinaa. 

Suomeen muuttaakin nykyisin enemmän kuin ennen muissa maissa syntyneitä, joiden vaikutusta äidinkieleemme ja varsinkin murteisiin ei ole paljon tutkittu. Kantaväestössäkin on heitä, jotka eivät juuri äidinkielestämme perusta. Ehkä itsellänikin on ollut samankaltainen kausi. Nuorena en esimerkiksi löytänyt äidinkielestä enkä juuri koko Suomesta mitään arvokasta. Paitsi silloin, kun joku voitti jossain kilpailussa. Joskus nykyäänkin ulkomailla näkee ja kokee jonkun kotimaisen huippuörveltäjän, jolloin en aina tiedä onko hyväksi tunnustaa väriä: "Hei öhöm, tuo on meiltä!" 

Nykyisin lähes jokaisella on mahdollisuus aistia ulkomaita toisin kuin isovanhemmillani. Vaikka matkustelemalla netissä. Finnairin lentoemännän työkään ei ole entisenkaltainen unelma-ammatti syntyperäisille suomalaisille. Sitä en tiedä kuinka työnsä kokevat kiinalaiset, filippiiniläiset tai vaikkapa thaimaalaiset matkustamohenkilökuntaan kuuluvat. Sen tiedän kokemuksesta, että suomenkieli ei hevin heidän kaikkien suussa taivu.

Uusi kokemus olikin keskustella Suomen 🇫🇮 valtion omistaman firman koneen käytävällä sanakirjan kanssa lasagneannoksesta. Ja muistella Bangkokin Ikean thaitarjoilijaa, joka tuodessaan lihapullia (lue köttbullar) perunamuusin kanssa pöytään, tökkäsi pyörykän kylkeen hammastikkuun kiinnitetyn Ruotsin 🇸🇪 lipun.

Joskus olen kuunnellut ja lukenutkin suomalaisista, jotka sanovat olevansa maailmankansalaisia. Minulle jää silloin kuva ihmisistä, jotka eivät ole mistään kotoisin. Vaan ovat orvompia kuin pihani grillikatoksen lipan alla pöntössään asuvat kirjosiepot. Jotka syksyn tullen lähtevät Afrikkaan palatakseen joka kevät kotiSuomeen perustamaan uutta perhettä.