Jouluaattoni on vuoden tunteellisin päivä

Nykyisin melankolia mielletään suruksi tai nostalgiseksi ikäväksi. Juuri sitä jouluaattoni on, vaikka siihen on liittynyt aina myös aitoa iloa ja riemua. Mutta pohjimmainen tunne sydämessäni on sielun yksinäisyys, jota en osaa, enkä ole aina voinut yrittääkään jakaa kenenkään kanssa.

Kun olin mitättömän yhteiskunnallisen urani huipulla, sain joulukortteja paljon. Joukossa oli väkeä monelta laidalta kadun kansasta kansanedustajiin. Heistä viimeisenä jäljellä on ollut paperikortin lähettänyt Pekka Haavisto Antonionsa kanssa, jonka nimi on ajan saatossa pudonnut pois. Ehkä ei ole sopivaa laittaa puolison nimeä, jos kortin kuljetuksineen maksavat veronmaksajat, sillä pikkusieluisuutta löytyy moneen lähtöön. 

Tänä jouluna kukaan ei ole kurkkimassa Soiniityntien postilaatikkoon, mutta ei siellä korttitulvaa ole. Jos ainuttakaan. Myös sähköiset joulutervehdykset ovat vähentyneet. Iltasella kuitenkin yksi kilahti älylaitteeseen serkultani. Hän oli lähettänyt sen väärään osoitteeseen. Kiitin silti ja lähetin takaisin jouluterveisineni saatesanoilla, että "kiitos paljon ja kuin myös, mutta ei täällä kyllä Leenaa tai Jarmoakaan ole" .

Kahtena päivänä minulla oli Morakotin kanssa joulukinkun metsästys. Kiersimme Makron, Lotukset ja 7-Elevenit, mutta luulen, että Phatthalungin kaupoissa ei sikaa säkissä eikä kinkun muodossa myydä. Oli tyydyttävä "korvikeviipaleisiin", jotka ovat oikein hyviä. Kaltaiselleni sydänvikaiselle kylläkin valkoista läskiä on enemmän kuin hyväksi. Hyväksi kai olisi ei lainkaan.

Jouluuni oli suuri merkitys, kun kutsuimme aiemmin mainitsemani 88-vuotiaan Old Ladyn syömään. Sanovat, että hän ei muista eilistä, mutta laveriltaan hän muistaa huiskuttaa minulle joka päivä. Mukava on myös katsella pihapiirissämme asuvaa nuorta miestä, jolla ei ole tällä hetkellä töitä ja Morakot sekä muutkin vievät hänelle ruokaa. Näin on ollut Suomessakin tapana aikoinaan. 

Joululahjoja en toivonutkaan. Paras lahja on, etten ole yksin. Koen Tatan keittiön kalustuksen uusimisen olleen joululahjani hänelle, vaikken sitä sanokaan. On ollut oikein mukava seurata uusia, innokkaita kokeiluja. Tunti sitten, joulupäivän aamuna hän totesi, että paistinpannulla tehtyihin carlic bredeihin eli valkosipulileipiin ei kovin paljoa ole hyväksi murskata pippuria.

Rakas sukulaistyttöni Maarit oli minunkin puolesta käynyt Suomessa vanhempieni ja siskoni haudalla sytyttämässä kynttilän. Minulle lähetetty kuva saatesanoineen lämmitti erityisesti joulumieltäni.

Tänään täällä on noin viisivuotiaan, itseltänikin aiemmin pienen lahjan saaneen pojan muistotilaisuus, jonka kuoleman syytä en tiedä. Sen vuoksi on aamiaispaikkamme ollut muutaman päivän suljettuna. Tapana on, kun joku kuolee, monet auttavat omaisia surussa. Meille se tarkoittaa eilen ja tänään olevaan muistotilaisuuteen osallistumista sekä pientä taloudellista tukea. Huomenna on krematorion aika, jonka jälkeen kaikki palaa ulkoisesti mahdollisimman entisiin uomiinsa. Läheisille jää suru, on joulu tai ei.

Mutta iloakin oli eilen vuoden tunteikkaammassa illassani, sillä sain muun muassa osallistua osaomistuskoira Niilon lahjan aukaisuun Liisan lähettämien valokuvien muodossa. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, uusi pehmolelu kestää noin puoli tuntia.

Joulupihastani ovat pikkutiput kadonneet. Äiti-kanalla on yhdeksästä enää vain yksi perillinen huollettavanaan. Se lienee luonnon tai ihmisen tekemä laki täällä.