Hyvää matkaa Lexi

Minulla on vuosikymmenien ajan ollut tapana kirjoittaa julkinen kirje tai sanoa muuten kirjaimin jotain kavereilleni, joskus muillekin, jotka ovat merkinneet elämässäni ja lähteneet yllättäenkin ajan ulottumattomiin.

Eilen Lexi oli sinun vuorosi. Hiekka valui auttamattomasti loppuun eikä kukaan voinut kääntää tiimalasiasi aloittamaan alusta, vaikka löylyhuoneissa niin voikin tehdä. Hiekan valumista lauteilla katsellessani ajattelen usein elomme päiviä.

Ehkä päiviesi määrä oli tullut täyteen aiemmin, mutta eilen veljesi poika lähetti lyhyen viestin. Se pysäytti, sillä olit kaverini ja yllättäen lähtenyt sinne jonnekin, josta yksikään ajassa kiinni oleva ei sinua enää tavoita kuin muistoissa.

Kun oltiin nuoria, meilla oli Perä-Hyrylässä Linjan jengi, Bostonin tupakkatehdasta vastapäätä, jossa kokoonnuimme jokaikinen ilta kesäisin muuntajan alla. Istuttiin sähkötolppien päällä, tehtiin pikku koiruuksia ja nautittiin elämästä sekä toisistamme.

Sinä, Leo Ylisaari olit yksi meistä. Omien teittesi kulkija, joka et asioitasi jaellut. Jos muut polttivat tupakkaa kotiväeltä salaa, sinä yritit salata sen meiltä kaikilta. Välillä sinut kavalsi housun etutaskussa pullottava röökiaski. Silti et tunnustautunut tupakkamiehenaluksi, vaan sanoit niiden olevan aina jonkun kaverin 🤭.

Sait myös lempinimen Roope. Ainakin selän takana, sillä olit tarkka rahoistasi. Sitä sinulla olikin aina. Muistelen ammattisi olleen hienomekaanikko, mutta siitäkään et puhunut. Taisit olla minua noin vuoden vanhempi, silti luulin sinun olleen lähes terve mies.

Kun olimme nuoria, meitä kiinnostivat myös tytöt. Siinä maailmassa olit suosittu. Mutta taisi käydä niin, että lapsesi oli jo aikuinen, kun sait tietää olevasi isä. Silloin ajattelin, että sait mitä itsekin monesti annoit. Salaisuuksia, sillä tyttö- ja myöhemmin naisystävistä olit vaiti kuin muuri. Et varsinkaan kerskunut.

Sitä me muut teimme puolestasi. Sinulla oli Volkswagen Kleinbus, josta olit ottanut keskimmäisen penkkirivin pois. Sen rekisterikilvestä muistan numerot 188. Kerran tulimme Jokelan Haarikasta, kun Rusutjärven kohdalla liftasi tyttö tai nuori nainen. Selvisi, että hän oli karannut Russan rannalla olleesta tyttökodista, jota sanoimme Pimppalaksi. Satu Taiveaho puolisonsa Antti Kaikkosen kanssa taisi asustaa taloa myöhemmin.

Joka tapauksessa otimme tytön kyytiin ja ajoit Winqvistin hiekkakuopalle. En muista kuka jäi autoon ensimmäisenä tytön kanssa enkä sitäkään montako meitä oli. Mutta minulta tämä "Tumma Villi Kaipuu" vei sinä kesäisenä iltana poikuuden. Siellä Volkkarisi takimmaisen penkin edessä, auton lattialla polvillaan kasvoin pojasta mieheksi. Vastuulliseen aikuisuuteen oli vielä vuosien matka. Keskenään kyllä kerskuimme, että vaikka kuinka mones oli Russan tyttö. 

Vuosikymmenen, parin hiljaisuuden jälkeen törmäsin sinuun yllättäen Jomtienilla Hannun baarissa. Siitä lähtien pidimme säännöllisesti, joskin harvakseltaan yhteyttä. Olin lähdössä kanssasi Venäjällekin.

Minua kohtaan olit aina reilu kaveri ja niin sanotusti kämpilläsi istuimme monet illat. Joten Lexi, hyvää matkaa minne sitten se osa sinusta matkaakin, jota ei voi käsin koskettaa. Nähdään, jos Luoja on ja Hän sen meille sallii.