Vähän enemmän kuin mopo

Helkama antoi vuonna 1955 eräälle mopedimallilleen nimen Mopo. Nimi tuli sanasta moottoripolkupyörä. Mopedi taas on laina ruotsista (moped). Moposta tuli nopeasti yleisnimi mopedeille. Vuonna 1959 Helkama luovutti nimen käyttöoikeuden Polkupyöräteollisuusyhdistykselle. Nykyään kutsutaan ajoneuvoluokkaa, jonka rakenteellinen nopeus on rajoitettu 45 km/h virallisesti mopoksi.

Sitä en tiedä mistä Thaimaassa aikaansa viettävät suomalaiset ovat saaneet päähänsä kutsua skootterimallisia kevytmoottoripyöriä ja vähän suurempiakin mopoiksi, sillä kantaväestö ei taida sanaa kielessään tunnistaa.

Niin tai näin, kuvan pyörän hankin, vaikka ei pitänyt. Olen siihen erittäin tyytyväinen. Lähes ensi ajamisiksi peruutin takavalojen lasin betoniseen penkinkulmaan, vaikka pyörässä ei edes ole peruutusvaihdetta. Kun viikko sitten tilasin uuden alkuperäisosan, ihmettelin hieman kalleutta. Ihmettely jatkui, kun huomasin Lazadan nettikaupassa sen maksavan lähes saman verran.

Eilen ihmettely loppui, kun asensivat saapuneen osan pyörääni Hondaliikkeessä samaan hintaan. Aika tavalla piti purkaakin PeeCeeX:äni, sillä kokonaisuuteen kuului paljon muutakin kuin vain lasi. Koko aihio lamppuineen päivineen. Mukana näytti olevan myös aika määrä elektroniikkaa.

Nyt en oikeastaan odota pyörän suhteen enää kuin Kiinasta sukukalleuksieni eteen laukkua, jonka jälkeen olemme valmiit tekemään muutaman päivän kierroksen ainakin Koh Lantalla ja Krabilla. Yhdessä tosin ajamme näillä näkymin vain saarilla, sillä Tata, henkilökohtainen nopeudenrajoittimeni matkustanee rantaan minibussilla. Lauttamatkoja varten tarvitsen vielä jotkut sidontaliinat pyörälle. Tällä hetkellä sadekausi vetelee viimeisiä henkitoreissaan, joten lähipäivinä on lähdön aika.

Phatthalungissa on ollut mielenkiintoista olla ja tutustua ihmisiin sekä heidän elämiinsä ilman, että niihin olisi jäänyt oikeastaan mitään jälkeä turismista tai ylipäätään farangeista. Taloudellisesti monen arki on niukkuutta, jota välillä pohdin. Vaikka Suomen kotiympyröissä olen köyhä kuin kirkon rotta, jos se edes on totta, niin paikallisten mielestä en sitä ole. 

Usea rouva on leski tai mies lähtenyt muille maille ja taloissa olisi tilaa miehelle ja hänen käden jäljelleen, sillä moni paikka repsottaa. Morakot välillä tulkkaakin kääntäjän avulla muiden puheita ja muutakin. Eräänkin kerran joukossa on ollut kysymykseksi puettu pyyntö, että olisiko minulla hänellekin suomalaista miestä.

Oikeastaan täällä missä ei hevin puuhaa löydy farangille, olen aidosti oppinut arvostamaan vuosia harjoiteltua kykyä tulla juttuun itseni kanssa tekemättä mitään. En tiedä olenko elämäni loppusuoralla tai edes viimeisellä kierroksella, mutta sen tiedän tänään, että elämä voi tosiaan tulla valmiiksi.