Uskoa ja mystiikkaa

Usko ja uskonnot eivät ole koskaan olleet minulle haudanvakavia asioita. Tärkeää ei ole myöskään muiden usko eikä omien muottieni mukaisiin astioihin toisten tunkeminen.

Vajaa viikko sitten istuimme aamugingereillä, kun pihapuuhun lennähti kaksi noin korpin kokoista mustaa lintua. Morakot oikein kavahti ja piti minusta seuraavat päivät erityistä huolta. Sanoi lintujen tuoneen tuonelan viestin ja lähipäivinä hänen tuttunsa tai joku läheltä kuolee. Kolme päivää myöhemmin alakuloinen musiikki soi naapurissa myöhään yöhön, sillä talon isäntä oli kuollut. Tänään talon väki tarjoaa tapahtuman johdosta ruokaa, jonne minunkin on tarkoitus mennä.

Sekoitan uskontoja ja uskomuksia mieleni mukaan. Aivan oma lukunsa on täälläkin ollut eläimille makupalojen antaminen. Niin kissoille, kanoille ja muille linnuille, kuin välillä karjaeläimillekin. Tata minulta kerran kysyi ruokkimisinnostani johon totesin, että uskosi mukaan minulta palasen saanut voi olla vaikka isoisäsi. Nyt saavat naapureiden kissat ja kanatkin silloin tällöin Morakotilta ruuan jytysen.

Tähän joku tiukkapipo sanoo minun elävän harhassa, muttei kuitenkaan osaa selittää miksi on itse hyväksynyt pienen varpusen jouluaamuna, jota pikku tyttö ruokki, varsinkin saatuaan kuulle sen olevan hänen pieni veljensä taivahasta. En ole kuullut kenenkään sanoneen Sakari Topeliuksen eläneen harhassa laulun sanoineen.

Aivan oma lukunsa on Aswang, joka sieppaa etupäässä pieniä lapsia. Se on myyttinen olento filippiiniläisessä kansanperinteessä. Aswang oleskelee puissa ja pitää Tik-tik ja Wak-wak ääntä. Se on luonnostaan paha vampyyrintapainen olento, joka voi muuttua eri eläimiksi. Oman mausteensa tuo, että Filippiinit on syvästi katolinen maa, jossa kristinuskoa harjoittaa 80 % kansasta. 

Kerran ollessani jo vuoteessa valtasi minun aivan yllättäen suunnaton kuolemanpelko ja olin varma, että kuolen siihen paikkaan. Silloin näin vuoteeni päädyssä valkoisen, sanon sitä enkeliksi, joka rauhallisesti totesi, että älä pelkää, onhan sinulla minut.

Toisen kerran olin tulossa vaimoni Liisan kanssa Porista, jossa olin muutama tunti aiemmin lopettanut reippaan vuosikymmenen kestäneen alkoholistimaisen juomisen. Aivan uskomaton voima veti minua ulos ja hyppäämään vauhdissa autosta. Liisan oli pysäytettävä pariinkin kertaan kasatakseni itseni.

Kaikkitietävillä on näihin selityksensä, joihin en usko. Vaan uskon pahojen voimien menettäneen minuun otteensa alkoholin avulla. Ehkä viimeisenä keinonaan se yritti saada minut päättämään elämäni.