Tulvaa ja tasa-arvoa joka paikkaan

Juuri kun sain eilen kirjoitetttua, että lähes joka päivä on ropsahtanut vain pikku kuuro tai pari, joiden väliin on tunkenut toviksi aurinkokin, teki eilinen poikkeuksen. Aamulla lähdimme nimittäin liikkeelle osaomistus Zoomerilla kohti Lotuksen tavarataloa perässämme ukkosrintama, jonka olemassaolosta synkät pilvet ja salamointi antoivat koko ajan lähestyen muistuksen.

Pääsimme kuivina pihaan sekä sisään, kun alkoi tulla vettä taivaan täydeltä. Ennen saattoi siihenkin lisätä miehekkäästi, mutta pitäneekö nykyisin sanoa tasa-arvoa tavoitellen, että myös naisekkaasti? Tai riittäisikö, jos sanoo, että vettä tuli kuin Esterin ahterista? Sille ilmaisulle on olemassa toinenkin sana, mutta jääköön sanomatta. Saapa nähdä näenkö vielä Finnairin lentokoneessakin, että stuertit lakkaavat olemasta ja muuttuvat miespuoliksi lentoemänniksi. Niin tai näin, Lotuksen kattoon satoi niin voimaperäisesti, ettei sisällä puhetta kunnolla kuullut.

Sään poutaantumista odotimme ainakin parituntisen. En halunnut ajaa sateessa liukkaalla asfaltilla, sillä myös näkyvyys on märillä silmälaseilla kehnonlainen. Mutta kuten eletty elämä on osoittanut, kovakin sade loppuu. Niin nytkin, joten lähdimme Thepprasitin tuttuja pikkukatuja kohti Chaiyaphruekia ja koti-Seven Seasia.

Ei olisi pitänyt tai olisi kuitenkin, sillä kaikki päättyi lopulta hyvin. Reitillä on aiemminkin ollut sateen jälkeen vettä, muttei aikanani milloinkaan näin paljoa. Kun ensimmäinen veden valtaama katu tuli vastaan, päätin jatkaa matkaa uskoen, että mutkan takana kaikki on toisin. Mutta eipä ollutkaan, vaan tulvivat kadut jatkuivat ja jatkuivat... 

Viimein hyytyi Honda-raasukin keskelle tulvavettä ja meistä tuli jalkamies ja jalkanainen. Pyörää työnsin eteenpäin lähes polviin saakka ulottuvassa vedessä ja mietin, että kauankohan korjaajalla menee saada Zoomer käyntiin ja kuntoon. Viimein tulivat vastaan kuivemmat kadut. Siihen pysähdyin ja odotin, kunnes muun muassa pakoputki oli tyhjentynyt vedestä.

Sähkövirta tuli normaalisti mittaristoon, mutta startti ei jaksanut pyörittää vesihoitoa saanutta moottoria. Onneksi olin viime reissulla löytänyt jalkapolkiminen ja aikani poljettua pyörä lähti käyntiin. Kylvyn oli saanut variaattorin hihnakin, joka luisti omiaan kuin aikoinaan moottorikelkan loppuun ajettu vastaava.

Mutta niin vaan Honda kulki Thaikotiin ontuen kuin uitettu katukoira. Kun pysäköin tyhjään ruutuun, huokaisin sinne jonnekin mistä en juuri mitään tiedä kiitoksen sekä pyynnön, että anna yön kuivattaa kaksipyöräinen. Kun aamu koitti ja lähdimme kohti katukeittiöitä, jännitinkuten liki 70 vuotta sitten joululahjaa avatessani. Zoomer X lähti käyntiin 👌 kuin palmun 🌴 alta, missä se itse asiassa oli yönsä viettänytkin. Variaattorin hihnan pieni, aiempi ravistuskin on ainakin toistaiseksi tipotiessään.