Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 23. elokuuta 2022

Loivaliikkeinen kesä

Luulen paraikaa kuluvan kesän olevan elämäni loivaliikkeisimmän. Kirjoittamisen, lukemisen ja TV:n katselemisen lisäksi en ole tehnyt juuri mitään. Vaan saavutuksiksi on lasketttava, kun olen saanut päätökseen jonkun ajanvietesarjan Netflixistä tai Ylen Areenasta. Ne kaikki ovat antaneet rouheita varsinkin mielikuvituselämääni. Toki takkiin tarttuu aina jotain syvällisempääkin. 

Viime yönä luin loppuun yli 700-sivuisen kirjan Rajaton valta. Se kertoo viime vuosisadalla eläneistä diktaattoreista, joista Hitler oli yksi tunnetuimmista. Paljon asiaa myös meistä kaikista ihmisistä, jotka haluamme olla huononkin johtajan johdettavana. Siihen yksi syy on pelko, joka näyttää olevan vallankäyttäjien suosikkityökalu edelleen. Sekin oli mielenkiintoista havaita, että diktatuuri voi hyvin eikä ole katoamassa minnekään. Siitä hyviä esimerkkejä ovat Turkki ja Unkari. Turkin tai oikeastaan Erdoğanin valtaa on saanut Suomikin maistaa matkallaan Natoon.

Seuraavaksi otin työn alle vaihteeksi äänikirjan, Kati Tammisen lukeman Älä silmä pieni. Vain yhden kirjan olen kuunnellut aikaisemmin, joka oli Hemingwayn klassikko Vanhus ja meri. Se ei sytyttänyt, mutta jotain siinä oli, sillä yksin veneessä kalaa ja luontoa vastaan taistellut vanhus palaa silloin tällöin mieleeni. Vaikka nettimaailman kavaluudesta kertova, nyt alottamani ruotsalainen dekkari ei innostaisikaan loppuun saakka, kuuntelen sen jälkeen vielä ainakin yhden. Jonkun, minkä lukee Esko Salminen.

Eläkkeellä elo on tuonut elämääni, jos ei aivan aloittamiskyvyttömyyttä, niin aloittamisrajoitteisuuden ainakin. Alussa joutenolon mielekkyyden löytäminen oli vaikeaa, sillä en mitenkään voinut antaa itselleni lupaa olla tekemättä mitään. Kun viimein hyväksyin, että olen kulkenut sen osan taipaleesta, jolloin koin olevani hyödyllinen, on leppoistamisjaksokin ollut varsin mukavaa. Välillä olen kuin laiska eläin, joka ei juuri muualle liiku kuin syömään ja tarpeilleen.

Oikeastaan 40 vuotta, jolloin myin itseäni ja kolmasosan vuorokausista rahasta muille, on aika kova juttu. Aikaa sanotaan myös palkkatyöksi. Sitä voi jollekin olla kävely, keihäänheitto tai vaikka lapsille sotalelujen valmistaminen liukuhihnalla. En edelleenkään keksi toista luomakunnan elävää, joka tekisi enemmän tai edes yhtä paljon turhaa kuin ihminen.

Kissalla kerrotaan olevan yhdeksän henkeä ja joidenkin uskontojen ja filosofioiden mukaan niitä voi ihmiselläkin olla useita. Suomessa suuntaa näyttää kuitenkin kristinusko, jonka mukaan tarinamme päättyy maan päällä siihen, kun sydän lopettaa työnsä joko koneen voimalla tai ilman. Sen jälkeen on tiedossa iankaikkisuus tuonelassa tai paratiisissa. Itseasiassa aika moni itseään isomman asialla pitävä on luvannut minulle iankaikkisuutta. Enemmän sitä on tarjottu helvetissä, viimeksi pari viikkoa sitten. Näillä tulevaisuuden jakajilla on yhtä vähän tietoa kuin minullakin ja meillä on vain uskomme kenellä mihinkin. Suurimman harhapolun tielleni tekevätkin rakkauden kaapuun pukeutuneet, väärennetyillä valtakirjoilla tuomioitaan jakavat.

Vaikka elämäni on edelleen täynnä varsinkin mielikuvitussykettä, olen aika hyvin oppinut olemaan tarpeeton. Silti kaipaan ainakin yhtä uutta, mielenkiintoista sivua elämäni kirjaan. Ehkä sen löydän, ehkä en. Juuri tällä hetkellä kerään papereita sieltä täältä saadakseni vuoden viisumin Thaimaahan. Sinne aion lähteä muuttolintujen kanssa, sillä niitä lentää sinne Suomestakin. Luulen linnuille olevan Venäjän ilmatilankin auki toisin kuin Finnairin sinivalkoisille siiville. Suomessa kesiään viettää ainakin kaksi Thaimaassa talvehtivaa lintulajia, punavarpunen ja lapinuunilintu. Kaakkoon muuttavien lajien muuttoreiteistä ja alueista ei kuitenkaan tiedetä paljoakaan.

Thaimaassa madonlukuja lukee Buddha, joka ainakin joillakin mittareilla on armollinen. Sillä jos ei nirvana tai taivaspaikka aukea, ei osoitteena ole oitis ikuinen kadotus. Vaan jäät ikäänkuin luokalle, saat uuden mahdollisuuden ja sinut palautetaan maanpinnalle yrittämään uudelleen kelpo elämää. Tämäntapaisia väyliä uskoi lähtevänsä kulkemaan myös Vesa-Matti Loiri. Olomuoto voi silloin olla vaikka helvetin olento tai kuvan Pattayan Jomtienin mopotaksiaseman Sweetheart katukoiravanhempansa kanssa, joka eli elämänsä vailla ihmiskotia. 

Ei kommentteja: