Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 12. heinäkuuta 2022

Mistä tulen ja minne menen?

Vaikken ymmärrä kuinka mehiläinen osaa hunajanhakureissultaan takaisin pesäänsä, se ei estä ajattelemasta ja kuvittelemasta suuria ja muutakin, joista en tule tässä elämässä käsittämään yhtään mitään. Tänä aamuna siihen antoi aiheen Yhdysvaltain presidentti Joe Biden, joka julkaisi valokuvan kauan sitten tapahtuneesta.

James Webb - teleskooppia käytetään tieteellisessä tutkimuksessa. Kyseessä on Nasan johtava yhteistyöhanke, jossa lisäksi ovat Euroopan ja Kanadan avaruusjärjestöt. Yhteistyössä on mukana satoja tutkijoita ja tuhansia insinöörejä. Teleskooppi tutkii avaruuden historian eri vaiheita 13,5 miljardin vuoden ajalta, kun maailmankaikkeus on noin 13,8 miljardin vuoden ikäinen. Ensimmäisissä kuvissa korostuvat Nasan mukaan varhaisen maailmankaikkeuden tutkimus, galaksien kehitys, tähtien elinkaari ja aurinkokuntamme ulkopuoliset maailmat.


Auringon ja maapallon arvioidaan olevan paljon nuorempia, noin 5-6 miljardia ja ihmiset vain muutama miljoona vuotta vanhoja. Jos aurinko syttyisi juuri nyt, valo olisi täällä noin 8 minuutin kuluttua, sillä sen verran kuluu aikaa sen tulla maapallolle. Aurinko on siis hyvin lähellä siihen verrattuna mitä sateliitti nyt tutkii. 

Kun tieto ei riitä, on jäljellä usko. Joku uskoo toisiaan suruttomasti tappavaan ihmiseen, toinen kaveriaan, kolmas luulee olevansa itse maailman napa ja neljäs ei usko mielestään mihinkään. Joku kulkee kilometrin luojansa edellä ja joku lymyää kaukana hänen selkänsä takana. Uskovaiset turvaavat raamattuun, koraaniin tai johonkin muuhun ihmisten kirjoittamaan kirjaan.

Jos olen eri mieltä, elän harhassa tai olen peräti harhaoppinen. He sanovat, että on vain mies ja nainen, joiden on tunnettava seksuaalista vetoa toisiinsa, ei muihin. Kun kysyn kuinka niin, he sanovat, että siksi, kun pyhä kirja sanoo näin. Kun sitten kysyn miksi kuitenkin lähes kaikilla eläimillä on homomaisia taipumuksia, saan menolipun eri osastolle kuin heillä mielestään on. Mutta se kaikki on vain kirjoista opittua tai muilta kuultua, johon he uskovat. Tieto on heillä yhtä monen mutkan takana kuin itselläni. Näin uskon 🤣.  

Joskus määrätyissä seuroissa tuntuukin, että utelias saa olla niin kauan kuin on samaa mieltä. James Webb etsii maailmankaikkeuden syntyä. Sitähän minäkin, vaikka uskon tietäväni, että kumpikaan ei sitä löydä. Elämäni on kuin epätäydellinen palapeli, josta puuttuu paloja ja jota en saa valmiiksi eläessäni tai en koskaan. Ehkä niin kuuluukin olla, ainakin niin kauan kuin olen ja elän kiinni ajassa. Kaikki voi osaltani myös päättyä siihen, kun tiimalasi on valunut loppuun. Toisaalta taivaanrannan ylisten lauteilla löylyseurani tai joku muu voi kääntää ajannäyttäjän ylösalaisin ja kaikki alkaa ikuisesti alusta jollakin uudella tavalla. 

Ehkä tiedänkin ikuisuudesta yhtä paljon kuin kaukana matkaava satelliitti, jonka tarkoitus on tuoda tietoa 13.5 miljardin vuoden takaa. Siis paljon ennen maapallon ja auringon syntyä. Taaksepäin, aikojen alkuun, olisi nykytiedon mukaan sillä enää matkaa vain 0,3 miljardia vuotta. Jos ja kun sinne joskus pääsemme, jää jäljelle kysymys mitä oli tai on ennen sitä. Saman kysymyksen ääneen esittämiseen isäni tarvitsi vain lauantaipullon, joka sen kahvin kanssa siemailtuaan pohdiskeli: "Voiko tyhjyydessä olla sattumaa?" 


Ei kommentteja: