Olisiko tästä toteutettavaksi?

Tänään on Toivon ja puolustusvoimain päivä sekä Mannerheimin syntymäpävä. Se on hyvä hetki muistella kotikuntani sekä Hyrylän menneisyyttä ja suunnitella tulevaa. Siihen kaikkeen istuu ilman aasinsiltojakin rakennus, joka aloitti ortodoksipappilana, toimi vuosikymmeniä Hyrylän Elantona ja päätti päivänsä ravintola Päämajana. Rakennuksesta ei ole enää jäljellä kiveäkään. Toivottavasti toisin on irtaimiston laita, josta itselläni on kuvan kokopuinen opaste. Sen tekijää en tiedä. Ehkä Ilari Sjöblom tietää. Kerron saatuani kysyttyä, jos muistan tai joku muu osaa sen sanoa?

Kun katselin haikealla mielellä oleellisella tavalla Hyrylän historiaan kuuluneen rakennuksen katoamista kaivinkoneen kauhallinen kerrallaan, pyöri mielessä monenlaista. Muistoja, kuultua ja koettua, sillä minut on tehty kyseisen rakennuksen yläkerran pienessä huoneessa. Äitini kodissa hänen ollessa alakerran Elannossa myyjänä ja isäni Hyrylän varuskunnassa aliupseerina. En tiedä tai en kerro mikä tästä on faktaa ja mikä fiktiota. Se on silti osa omaani ja kansan suusta siepattuja paikallishistoriaa.

Sitä teemme jokainen laillamme olemalla olemassa. Näkyvääkin voi saada aikaan monella tavoin. Kuten toimimalla pankinjohtajanakin olleen Teuvo Tyllilän renkinä tai istumalla pyhäaamuisin Huokausten laakson reunalla Hokkasen, sittemmin Mokkilan kioskissa kohmelopilsnerillä. Juoma oli etupäässä Koffin Presidenttiä puolen litran pulloissa.

Hyrylän seutu kehittyy sekä kasvaa vauhdilla ja näkymä muuttuu, johon ei paljoakaan voi vaikuttaa eikä aina ole syytäkään. Mutta onko puretun rakennuksen mukana irtaimistonkin aina kadottava?

Vaikka jokainen ihminen on yhtä arvokas, en kaipaa Tuusulaan niinkään asukkaita, jotka vain piipahtavat täällä tuokion, koska "jossainhan sitä on asuttava". Kaipaan ihmisiä, jotka haluavat tehdä Tuusulasta kotikuntansa ja juurtua. He myös pitävät ehkä yleisesti ottaen paremmin huolta yhteisestä omaisuudestamne puistonpenkeistä lähtien.

Juurtumiseen tarvitaan monia asioita. Yksi on paikallishistoria, jota osa tulemme jokainen olemaan joskus ja jossakin. Kun emme voi säilyttää historiaan liittyviä kaikkia rakennuksia, niin voisimmeko säilyttää joidenkin rakennusten koti-irtaimiston tarinoineen mahdollisimman alkuperäisinä kokonaisuuksina jossain toisessa paikassa? Ehkä joku siellä käydessään muistaisi uuden tarinan, joka voitaisiin lisätä osaksi tallennettua irtaimistoa. Haikosen kirjakauppa esimerkiksi Hyrylässä on hyvä esimerkki monen muistoja täynnä olevasta rakennuksesta. 

Uudelleen sijoitettuja irtaimistoja voisi olla esimerkiksi keskitetysti kunnan omistamassa, keskeisellä paikalla sijaitsevassa teollisuus tai kaupallisessa hallisssa. Ehkä se olisi valtakunnallista kiinnostusta herättelevä, toisenlainen vierailukohde ja kulttuuriteko, joka auttaisi juurtumaan sekä osaltaan motivoisi valitsemaan Tuusulan uudeksi kotikunnaksi. 

Jos joku on vielä tässä vaiheessa mukana tai peräti innostunut, on oikeutettu kysymys "mistä rahat?" Niiden keräämisen voisi kunta aloittaa esimerkiksi maksamalla tarkoitukseen hankittavan hallin sen omistajalle vaikkapa rakennusoikeudella toisessa paikassa.