Takana juhannusaattopäivä, -ilta ja -yö

Eilen kirjoitin, etten muista milloin olen viimeksi odottanut ja viettänyt juhannusta. Olin hetkeksi unohtanut, että vuosi sitten minulla oli ikimuistoinen aattoilta. Luonnon keskellä uin yöttömässä yössä Tuusulanjoessa Aatamin asuisena punatukkaisen tytön kanssa Soiniityntien sillanpielessä. Suomesta kodin löytäneen katukoiran katsellessa huolestuneena rannalla. Hieno muisto.

Nytkin vesi kuului oleellisena osana juhannukseeni, sillä kiersin muun muassa Tuusulanjärven. Vaikka kateus ei hevin valtaa mieltäni, koin sitä tovin järven pohjoispäässä, kun kuljin pitkin Järvenpään hienosti hoidettuja rantoja. Juttelin ihmisten kanssa, sillä heitä oli kauniissa kesäillassa paljon liikkeellä. Sanoivat kaikkien käytössä olevien rantojen olevan parasta Järvenpäätä.

Ajelin verkkaisesti takaisin kohti kotikuntaani hämmentyneenä, sillä järven eteläpää on aivan erilainen. Kuinka toisella tavalla entinen Tuusulanosa Järvenpää ja nykyinen Tuusula suhtautuvatkaan ainutlaatuiseen Uudenmaan maakuntajärveen? 

Pysähdyin monessa paikassa, netissäkin Tuusulan kunnan sivuilla. Jos haluaisin järven rannalle viihtymään, ehkä puistoon ja uimaan, niin missä se voisi olla?  Eipä juuri missään, sillä sivujen mukaan kunnan ainut virallinen Tuusulanjärven uimaranta on tarkoitettu koirille. Kadonneet ovat myös kaikki Tuusulanjoen kunnostuksen yhteydessä suunnitellut ja tehdyt uimapaikat.

Silti jo perinteeksi muodostunut järven ympäriajo silloin tällöin on mukava reissu. Niin nytkin ja kyllähän Tuusulassa uimarantoja riittää. Mutta silti, Tuusulanjärvi on ainutlaatuinen. Joten olisihan se paikallaan, että olisi muillekin kuin koirille eteläpäässäkin uimapaikka tai peräti tarkoitukseen tehty ranta puistoineen. Mutta ehkä vasta Järvenpään rantapuistossa ja Vanhankylänniemessä käynnit avaavat mitä tarkoitan. Sanon näin vaikka olen yksi Tuusulaan asukaslähettiläistä. Ehkä pesti kestää kritiikkiä ja kyseenalaistavaa pohdintaakin joskus. 

Mutta matka jatkui ja poikkesin Perä-Hyrylän Haukansiipi-baariin juhannusoluelle. Kylkiäisiksi talo tarjosi grillimakkaran mausteilla, vaikka kaadoin juomani pöydälle 🤣.

Jäljellä juhannusaatostani oli yöuinti ja kokon polttaminen Jokilaaksossa. Sitä varten piti ensin lukea asetuksia ja tehdä säätöjä, sillä metsäpalovaroitus kielsi avotulen teon. Siihen(kin) löytyi porsaanreikä, vaikken tiedäkään mistä sanonta on saanut alkunsa. Asetus joka tapauksessa sallii grillitulen, jos se on eristetty maaperästä. Siispä tein sellaisen, joten minikokkoni oli grillituli, jos paikalle olisi tullut palokunta tai -auto. 

Joka tapauksessa juhannukseni ilman ihmisseuraa oli mukava ja ikuisiksi ajoiksi mieliin jäävä. Poissa oli punatukkainen tyttö, romanialainen mamukoira Piku ja puoliksi virolainen, osaomistuskoira Niilo. Jäljellä olivat yölinnut, hyttyset lepakoineen, lampien viitasammakot, uimapoluilla vastaan tulevat peurat, herneenvarsiani syövät jänikset ja Puuilon korppuja popsivat oravat. Sekä monet muut Jokilaakson asukkaat, joista tiedän jotain tai en mitään.