Telttailua ja matkailuautoilua, osa 2

Armeijassa ollessani telttailin myös sissi- ja joukkueteltoilla. Koska olin intissä syksyn, talven ja kevään, telttailut olivat etupäässä talviaikaan. Päätä paleli, vaikka oli karvalakki päässä ja varpaat olivat palaa kaminan kyljessä, oli jaloissa armeijan saappaat tai ei. Ja kun kipinämikko nukahti, joka paikkaa paleli, vaikka kaikki vaatteet armeijan mantteleineen olivat päällä.

Kun siviili koitti, vaihtuivat teltat, seura ja paikat, mutta kesäinen harrastus jatkui. Kerran oltiin juhannusta viettämässä Pulkkilanharjullla Hyrylän tyttöjen ja poikien kanssa ja kaikilla paljon juomia mukana. Tai oltiinhan me jo aikuisia, ainakin iältämme. Itse olin jo sammunut hyvissä ajoin teltan pohjalle ennen illan riemuja, kun heräsin hirveään meteliin. En ehtinyt saada kuin pääni oviaukon ulkopuolelle, kun järjestysmies löi pampulla keskelle nenää. Verta tuli tavattomasti ja aamulla järkkäri pesi Päijänteen vedessä verisen paitani.

Mutta ei minulle sen vuoksi lättänenää tullut, vaan sain sen ennakkoperintönä äidiltäni. Kaveriporukassa sain sen sijaan muutaman irtopisteen, kun molemmat silmänympärykset olivat mustina ainakin viikon. Oli rehvakasta kertoa, että oltiin mailla viettämässä Jussia tavalla, joka ei sopinut campingalueen järjestyksenpitäjille. Imatranajotkin tuli koettua telttailun lomassa. Tai ainakin osa, sillä osan ajasta vietin paikallisessa putkassa, kun korjasivat talteen kilparadan varrelta haistelemasta taju kankaalla Saarisen ja Agostininin pyörien pakokaasuja 🤣. 

Porukassa kiersimme telttoineen ja autolla Pohjoismaitakin ristiin rastiin. Kerran Pekan ja Veikon kanssa olimme Norjan tunturissa, kun teltan pystytyksen jälkeen päätimme kavuta läheiselle vuorelle. Juotavaa otettiin mukaan valloituksen varmistamiseksi. Monen tunnin kiipeämisen jälkeen oltiin huipulla. Kun näköaloja aikamme ihaltuamme viimein lähdimme alas, olivat osin juodut matkaeväät ehkä vaikuttaneet ja Pekan jalka lipesi. Hän pyöri pensaiden ja vaivaiskoivujen välissä varmasti sata metriä jyrkkää rinnettä alas. Kädessä ollut pullo vain silloin tällöin vilahteli, sillä siitä ei Pekka, yksi parhaista ystävistäni irrroittanut. Kun viimein tavoitimme Veikon kanssa puun juurelta verinaarmuisen miehen, sanoi hän vain suu virneessä pulloa näytellen: "Ei hajonnut"! 

Ensimmäinen pitkäaikainen suhde minulla oli Tarun kanssa. Hänenkin kanssaan telttailin kesäisin monella leirintalueella. Kun aika kultaa ja patinoi muistojani, unohtuvat riidat tai ne muuttavat muotoaan. Yöllä joku tuli välillä sanomaan viereisestä teltasta tai kauempaakin, että riidelkää hiljaisemmin, jotta muut voivat nukkua. Joimme lähes aina, kun olimme yhdessä. Ja riitelimme, sillä Taru oli aviossa oleva yhden lapsen äiti ja ajankäyttö sen mukainen. Olimme silti menossa naimisiin ja olin kuljettamassa häntä ja hänen miestään, kun he jättivät avioerohakemuksen.