Hyönteishotelli vai käpytikan noutopöytä

Jokilaakson luonnonsuojelualueella on monta tarinaa, joista niistäkin syntyisi helposti kirja. Yksi lähes tutkimaton osa on ilmassa ja maassa elämäänsä viettävät pikku vipeltäjät, joiden taival on monesti traagisempi ja surullisempi kuin nisäkkäiden konsanaan. Mutta kukapa öttiäisistä välittäisi, vaikka ehkä pitäisi. 

Tyttöhyttysen elo päättyy monesti ihmisen iholle, kun se yrittää hankkia ravintoa itselleen saadakseen lapsia. Ilmassa se lienee tasa-arvoisempi tulevien lasten isän kanssa, sillä lepakko ei katso sukupuolta, kun se ahmii niitä lentäessään parhaimmillaan 2000 kappaletta vuorokaudessa.

Jokilaaksossa on Carunan puisissa sähköpylväissä kaksi savista lepakoiden kotia, joissa kummassakin saattaa talvehtia kymmenkuntaa lentävää nisäkästä, joten on siinä hyttysillä väistelemistä. Ja vaikka ne siinä onnistuisivatkin, vähintään yhtä suuri vaara ovat pikkulinnut. Joten nykyistä muotisanaa käyttäen, haaasteensa on kaikilla elävillä. 

Joku vuosi sitten hankin pari kuvan hyönteishotellia, sillä monella pienellä siipiveikolla on tärkeä tehtävä ruuaksi joutumisen lisäksi kasvien pölyttäjänä. Hotelleissa olikin välillä aika vipinä, kunnes tikka ja sen myötä jotkut muutkin linnut oivalsivat valmiin lounas- tai muun noutopöydän. Pienten, pyöreiden onkaloiden suojana olleiden teräsverkkojen murtamiseen eivät tintin keinot riittäneet. Mutta käpytikan riitti eikä aikaakaan, kun verkot oli revitty ja pikku öttiäiset syöty parempiin suihin.

Jokilaaksossa on myös peräti lainsuojattomia kasveja, kuten himalajan- eli jättipalsami. Viisaat ihmiset ovatkin tehneet lain, jonka vuoksi maanomistajan tulisi ei toivottu, kyseinen mamukasvi hävittää mailtaan. Se lienee siis yhdistyksellämmekin edessä jossain vaiheessa. Siihen olemme varautuneet muun muassa niin, että luonnonsuojelualueellamme on laiduntaminen sallittu. Joten palsamit ovat lampaiden heiniä ja työmaa, jos sen aika joskus koittaa.

Mutta se ei ole vielä. Jutellessani keväällä naapuriniityn mehiläistarhurin kanssa ilmeni nimittäin mielenkiintoinen yksityiskohta. Hän sanoi, että juuri mainitun niityn mehiläiset ovat selvinneet oleellisesti paremmin talvesta hänen muihin tarhoihin nähden. Hän puhui talviravinnon kovettumisesta, hartsiintumisesta tai jotain sinne päin. Siksi hän samalla ihmetteli, että mitähän hunajan raaka-ainetta lähistöllä on, muttei muualla. Siihen en osannut vastata kuin, että syksyn viimeisiä kukkia, joiden ympärillä mehiläiset ja kimalaiset touhuavat, ovat nimenomaan himalajanpalsamimme.