Luonto tarkoittaa yleisimmin maaperää sekä vesi- ja ilmakehää kasveineen ja eläimineen, varsinkin vain vähän tai ei ollenkaan ihmisen muokkaamana elinympäristönä. Vesikehäkin on siis olemassa, joka muodostuu kaikesta planeetalta löytyvästä vedestä. Näin ollen siihen kuuluvat pintavedet kuten meret, järvet ja joet, mutta myös pohjavesi, magman vesi, jäätiköt ja ilmakehään sekä kasvillisuuteen sitoutunut vesi. Jääkehällä on myös oma nimi kryosfääri. Hydrosfäärissä tapahtuu veden kiertokulkua paikasta ja olomuodosta toiseen.
Tätä kaikkea ihminen muokkaa tarpeisiinsa ja tarpeettomasti. Minäkin, mutta varsin hellin käsin. Muokkaan myös ihmisten luonnolle tekemää takaisin luonnoksi. Suurin saavutus on Jokilaakso, joka oli aiemmin vain ihmisen kaivamat savikuopat ja niiden yli vetämät kaksi suurta voimalinjaa. Joiden alla ei saa kasvaa korkeaa kasvillisuutta, vaan ihminen koneineen parturoi ne pois määräajoin. Nykyisin linjoja on vain yksi ja se on muuttunut inhokistani aivan muuksi. Kun alla eivät saa puut kasvaa, on siitä tullut pienten öttiäisten ja perhosten sekä sudenkorentojen valtakunta. Joukossa on myös hyötyeläimiä, sillä mehiläiset saavat sieltä kevään ensimmäiseen ja syksyn viimeiseen hunajaan raaka-aineensa. Joku vuosi sitten hankin Carunan pylväisiin pari savista lepakonpönttöä ja sähkölinja toimiikin nyt myös lepakoiden ympärivuotisena kotina, lounaspöytänä ja kiitoratana.
Viime kesänä 8 hehtaarin pientila, jossa on äitini ja isäni minulle jättämä perintö, pääsi parinkymmenen vuoden luonnonsuojelumme ansiosta haluamaani tavoitteeseen. Siitä tuli virallisesti Elämän tähden ry:n kustannuksella Jokilaakson luonnonsuojelualue.
Teimme siis Päiviksen kanssa ihmisen muokkaaman luonnonsuojelualueen. Jotain sellaista mitä se ei koskaan ollut ennen ihmisen käden jälkeä. Voisikin sanoa, että blogin alkuun Wikipediasta poimimani luonnon määritelmä ei pidä täysin paikkaansa, sillä luontoa voi myös muokata rakentamisen sijaan luonnollisempaan suuntaan.
Jokilaakso on kokonaisuutena jotain sellaista, josta olen ylpeä ja hämmentynytkin, sillä siihen liittyy aasinsiltoja toisiiin ihmisiin. Äitini ja isäni lisäksi ehkä tärkeimmät ihmiset aikuisiällä ovat olleet vaimoni Liisa, jota ilman en olisi koskaan hankkinut Jokilaaksoa. Jos taas olisin voinut pitää Syrjäntakasen yhdessä poikani Markon kanssa, en olisi edes harkinnut luononsuojelualueen perustamista. Toisen vaimoni Päiviksen kanssa sen teimme. Hän toi sinne myös rakkauden ja kiintymyksen sielun, jotka kulkevat matkassani muiden kipeyksien joukossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti