Tyttö Hyttynen vei uneni

Yövieraani Tyttö Hyttynen, täkäläisittäin ยุงสาว oli istahtanut korvalehdelleni myöhäiselle illalliselle tai yöpalalle oltuaan ehkä ennen sitä tulevien pienokaistensa isän kanssa naintipuuhissa. Me miehethän emme verta ime, vaan se on tulevien äitien puuhaa. Ne tarvitsevat ravintoa saadakseen itsensä ja jälkikasvunsa synnytysvalmiiksi. Äijähyttysille riittävät koivunlehdet ja sen sellaiset syötäväksi. Näillä siipiveikoilla ja -veikottarilla on siis kovastikin erilaiset ateriointitottumukset.

Thaimaalaisilla moskiitoilla suomalaisiin verrattuna on sekin ero, että ne eivät juuri inise tai en sitä ainakaan kuule. Puoli tuntia meni joka tapauksessa korvalehteä rapsutellessa, kunnes Nukkumatti sai tuotua uudet unihiekat. Niiden avulla huristelinkin sitten pitkin untenmaita aamuun saakka.

Tämän kertaisen kaukomatkan käynnistämisessä on ollut vaikeuksia enemmän kuin aiemmin. Pyörämmekin, Päiviksen Zoomer ja Harrikkani ovat myötäeläneet samaa vaikeutta ja haikeutta kanssani, sillä nekään eivät lähteneet käyntiin. Nyt on Harley jo matkannut uuteen kotiinsa ja asettunut taloksi missä sillä näyttää kuvista sekä viesteistä päätellen olevan melkoisen mukavat oltavat.

Zoomerin henkiin herättämisen aika oli eilen. Myös sille suoritettiin sydämenvaihto-operaatio ja uuden akun myötä sekin virkosi heti henkiin. Joku oli siirtänyt sitä puolentoista vuoden aikana vilkunvarsista, joten edessä on vielä raajojenkin vaihtoa ennen kuin se pääsee paikallisten katsastajien syyniin. Päiviksen konehevosen uloshengitysilmakin mitataan ensi kerran, sillä se on tullut viiden vuoden ikään.

Oven taiteltava hyttysverkko saa jäädä näillä näkymin kalleutensa vuoksi odottamaan tuntuvaa veikkausvoittoa, sillä aikoinaan kaikkea tarpeetontakin Thaikodissamme oli maksamassa kaksi lompakkoa. Nyt pitää laittaa, jos ei peruutusvaihdetta niin painaa jarrua kuitenkin, sillä koko hyttyseste oli melkoisen turha hankinta. Vaikka aiemminkin oltiin koko lailla tyhjätaskuja, oltiin kuitenkin olevinamme jotain muuta kuin köyhiä ja kipeitä.

Arkeni täällä on tällä kertaa etanan vauhtia menemässä uomiinsa. Siihen, että se ylipäätään niihin asettuu, on auttanut ajattelu, että mitä tekisin, jos olisinkin Jokilaaksossa. Vastaus on, etten yhtään sen enempää, puhuisin vaan linnuille. Joten miksen siis vain olisi ja puhuisi täällä koirille entiseen tapaan.

Ensi viikolla laajennan ehkä reviiriä, kun Zoomer tulee takaisin ja on valmiina tehtäviinsä. Aiemmin se on ollut vain Päiviksen ratsu, mutta nyt ehkä istumme virtuaaliseen neuvottelupöytään ja katsomme tulevaisuutta virtuaalikristallipallosta. Ehkä Zoomer voisi pitää virkansa meidän molempienkin palvelijana.