Maanantaiaamuna oli Helsinki-Vantaa lentoaseman lähellä koronatestiajat Pentti Peltisepälle ja minulle. Sen jälkeen odotettiin jännäten sähköpostiin tuloksia, jonne ne kilahtivatkin alkuillasta. Paljon ei olisi ollut aikaa korjausliikkeille, sille lähtö oli seuraavana päivänä.
Lentokentälle menimme hyvissä ajoin, koska mahdollisuuksia vastamäkiin oli paljon. Kyllä niitä jonkun verran tulikin, sillä Covid 19 ansiosta tulleeseen lisäasiakirjaan, Thaimaan Passiin oli merkitty lähtö päivää liian aikaisin. Siihen puuttui Finnairin virkailija, joka ei uskaltanut päästää lähtöselvitystä pitemmälle. Minut pelasti hänen esimiehensä, joka sanoi, että koneeseen vaan, kun molemmat päivät mahtuvat 72 tunnin sisälle, jota vanhempi ei testitulos saa olla.Seuraava stoppi tuli matkatavaroiden kanssa, sillä jouduin satunnaissyyniin onko mahdollisesti hyntteissäni räjähdysainejäämiä tai mitä kaikkea etsivätkään. Sitten jäin toviksi jumiin vihonviimeiseen pisteeseen, sillä kahdella eri mittarilla otsalämpö näytti 34°. Se on vähemmän kuin reilu alilämpö. Kuumeenmittaaja totesi, että eipä ole moista ennen sattunut, mutta matkaan vaan. Päättelin, että koronan oireisiin ei varmaan sitten kuulu alilämmöt.
Kaikkiaan kentällä piti näyttää passia, lippua ja muita asikirjoja varmasti yli puolentusinaa kertaa. Tuntuikin siltä, että osa kyselijöistä oli harjoittelijoita, jotka oli laitettu opettelemaan työntekoa turistien iloksi.Lento meni hienosti haamualilämpöineen koneen ollessa ehkä puolillaan. Monesti ehdin ajatella, että saapa nähdä minkälainen ruljanssi on Thaimaassa. Vaan eipä ollut ja tuntui, että kaikki osasivat hommansa, joissa ei turhia liikkeitä ollut. Ilmastoitu pikkubussi haki kentältä ja välillä pysähdyttiin antamaan testinäyte suoraan autonpenkiltä. Toinen pysähdys oli, kun saimme näytteenottovälineet toisen testin ottamiseksi viikon sisällä. Nyt olen https://skyviewhotel.com/ hotellista suihkunraikkaana odottamassa ruokaa huoneeseen ja laboratoriotuloksia.
7 kommenttia:
Hieno teksti. Jatkoon ja odotan lisää. Tuu ihmeessä lukee minun blogiani.
saarakaroliina.blog
Kiitos palautteesta. Onko blogiisi linkkiä?
Löysinkin jo....
Hei!
Denise täällä BGA.FIstä.
Haluaisin saada yhteyttä sinuun yhteistyöehdotuksen merkeissä.
Voitko kirjoittaa minulle osoitteeseen denise.valler@bgavideoproduktion.se ?
Toivottavasti kuullaan pian
Mutta kuinka Denise kuullaan? Kysyy Korma
Tarkoitin Jorma, sorry
Lähetä kommentti