Hyvää syntymäpäivää Little Jorma 💕

Melkein kaksi vuotta sitten lähdin Filippiineille, Olongapon kaupunkiin viemään 12-vuotiaalle tytölle, Arnie Maelle Fazerin Sinistä suklaalevyä. Lupasin, kun hän chattasi äitinsä puhelimella kysyen saako sanoa minua isäksi. Kysyessäni miksi, vastasi Arnie, että koska toivoisi hänelläkin olevan onnellisen perheen.

Joten sinne menin suklaalevyni kanssa tapaamaan äiti Melanieta, isoa sukua, Arnieta ja hänen kolmea sisarusta, kahta pikkusiskoa ja -veljeä. Jotka kaikki sanovat minua isäksi. Toki heillä on biologiset isänsä, he vaan eivät tiedä missä. Joten olen heidän ainut, olemassa oleva isä, jota he ovat odottaneet takaisin kohta kaksi vuotta.

Siellä pienen pienessä kodissa vietin yhden elämäni onnellisimmista kuukausista. Koin tuoneeni rakkautta lapsille ja äidillekin sekä saaneeni sitä itsekin. Oli ikimuistoista kokea hyväksyntää sellaisena kuin olen. Vaikka vain minulla oli sänky äidin nukkuessa lapsineen lattialla pahvien päällä, kunnes ostin retkipatjat, oli aamuisin vuoteessani kasa lapsia ja joskus äitikin. 

Kuukauden, parin kuluttua lähdöstä takaisin kaukaiseen Suomeen, Melanie kertoi odottavansa lasta. Järjestyksessä viidettä, jonka biologinen isä toivoin ja luulinkin olevani. Näin ei ollut 😥, vaan olin ja olen isä vain Jorma Goza Soinin syntymätodistuksessa. Jos ja kun joskus sinne pääsen ja menen uudelleen, asetun asumaan isäksi myös Pikku Jorman pieneen sydämeen. 

Vuoden aikana olen antanut LJ:lle kaksi lahjaa. Vielä pienempänä hän sai swingin, kattoon kiinnitettävän keinun. Tänään hän sai syntymäpäivälahjaksi polkupyörän, joka on kovin mieleinen. Omasta mielestä ja touhusta muovisen kolmipyörän ympärillä ja päällä päätellen, hän sai sen juuri oikeaan aikaan. 

Vaikka olen elämässäni antanut joillekin rakkaille aikuisille jotain mitä he eivät olisi halunneet, olen saanut sitä itsekin. Metsä onkin vastannut, kuten sinne on huudettu ja toisinpäin. Mikään ei silti sammuta rakkauttani niihin, jotka ovat kerran asettuneet asumaan sydämeeni. Näin on myös Melanien ja ylipäätään kaikkien maailman lasten laita. Mutta tänään on Pikku Jorman päivä. Häntä en ole vielä nähnyt kuin kuvissa ja videolla. Saati koskettanut, suukotellut tai pitänyt sylissäni. Sen on estänyt korona eli Covid-19.

Rakkauden muotoja ei moni ymmärrä. Miten siis voisin minäkään, enkä olekaan koskaan päässyt selvyyteen sydämeni tunteista. Ehkä sellaista ei voi käsittää järkeilemällä, jossa ei järjellä ole sijaa. Ilman anteeksiantoakaan samaa ei voi kokea. Enkä halua rakkaudessa järkeä olevankaan, vaan haluan vain rakastaa ja olla jonkun rakkauden kohteena. Siitä suurimman osan minulta saa tällä hetkellä koko Melanien suku, mutta tänään erityisesti Little Jorma eli LJ.