Rankan kesän syksy, osa 1

Kun jäin elämäni leppoistamisjaksolle, ajattelin siitä seuraavan paljon mukavia ja vähemmän ikäviä asioita. Olen saanut molempia. Olen saanut maistaa myös jotain isäni kokemasta, kun hän kuolinvuoteellaan totesi, että olisi toivonut eläkepäiviään toisenlaisiksi. Sitten hän sanoi hieman muistojani oikaisten puolisolleen eli äidilleni, sisarelleni sekä minulle, että koittakaa pärjätä ja kuoli pois.

Kesällä lupasin luokseni Jokilaaksoon tulleelle kahdelle, kertomansa mukaan väkivaltaa paossa olleelle naiselle yösijan ja turvapaikan. Se maksoi minulle yli 20 000 euroa. Sitten kävin etsimässä aiemmin vaimoni kanssa omistamamme hirsitalon pihasta sinne jäänyttä vammaisten kulkuvälinettä. Siitä sain syytteen kotirauhan rikkomisesta, sillä olin saanut vuosia aiemmin ilmoituksen, ettei minulla ole sinne asiaa ilman lupaa.

Kun en puhelimella, tekstiviesteillä enkä sähköpostilla tavoittanut luvan antajaa, menin pyytämään sitä paikan päälle. Luvan sijaan sain eilen tuomion, jonka mukaan en voi mennä edes kysymään, vaikka pihassa olleen auton vuoksi oli syytä olettaa talon väen olevan paikalla. Käynti maksoi minulle 5000 euroa. Sain maksaakseni jopa riistakameran patterinvaihdosta kilometrikorvaukset Etelä-Suomesta Keski-Suomeen ja takaisin.

Vaikka en ole vielä kuollut, on kuolinpesälleni tullut kutsumattomia "pesänjakajia", jotka haluavat osansa. Oikeudenkäyntiinkin ilmestyi itselleni vieras asianajaja, joka saa nyt 2500 euroa rahoistani. Lisäksi valtio päätti ottaa langetettuna sakkona ja rikosuhrimaksuna lähes 1000 euroa.

Kerran tai pari kirjoitin kuvassa takanani palmussa olleesta, 5-metrisestä kuristajakäärmeestä ja vähän muistakin lieroista. Sekä Veikko Vennamosta, joka totesi yhdestä Soinista, että onko hän pitänyt vuosia käärmettä sylissään. Kirjoitin myös jo edesmenneestä työtoveristani, joka koki tulleensa väärin kohdelluksi. Muistan, kun hän itkunsa seassa totesi Kytökadun toimistossa, että on kyyneleitä ja kyyn eleitä. Sanoi saaneensa osakseen niitä kaikkia. Tänä kesänä olen kokenut jotain samaa.

Joku sanoo uskovansa kohtaloon, joku uskoo pahan saavan palkkansa, joku vannoo karman lain nimiin ja joku siihen, että niin metsä vastaa kuten sinne huudetaan. Uskon niiihin kaikkiin ja itse asiassa ne saattavat olla sama asia tai vähintään sukulaisia keskenään. Uskon, että jos tietoisesti tahdot tai teet jollekin pahaa, saat sitä itse vähintään saman verran omaan elämääsi. Monesti tiedän näin käyvänkin ja elämänlaatu ikään kuin huomaamatta vähintään huononee. 

Viha katkeruuksineen ei silti ole minun juttuni eikä sitä ole edes vahingonilo. En saa nautintoa, jos tuttu tai ventovieras kärsii aiheesta tai aiheetta. Koen usein vain surua, pettymystä ja sydämeni tuskaa. Näin koen entisen puolisoni haudalla ja niin koen nytkin, kun yhä uudelleen huomaan, että parhaansa tekeminen ja kaikkensa antaminen ei riitä.

20 000 euron menetyksen jälkeen uskoin, että voisin pitää moottoripyöräni. Eilinen, lähes 5000 euron maksuposti varmisti, että joudun sen myymään. Kaiken tämän keskellä löydän Luojani oudon huumorin sekä sen, että niin metsä tosiaan vastaa miten sinne huudetaan, sillä olin ajatellut Harley Davidsonin jäävän pojalleni 🤣.