Kolmatta vaihtoehtoani perustelin erityisesti, sillä tarjosin nimeksi Menninkäistä. Repe Helismaan ja Tapsa Rautavaaran Päivänsäde ja Menninkäinen on kaunis ja äärimmäisen surullinen rakkaustarina mahdottomasta rakkaudesta. Siinä pimeässä elävä peikko rakastuu kaikenkattavasti valon lapseen. Rakastuneet olisivat kuitenkin itselleen kuolemaksi toisten maailmoissa eivätkä voi koskaan kokea rakkautta yhdessä. Ehkä minäkin olen hämärässä elävä menninkäinen, joka tavoittelen valoa rakastumalla Päivin säteisiin.
Tätä ajattelin erityisesti viime yönä, kun sain päätökseen kolmannen kauden, vuosittain kymmenen jaksoisesta draamasarjasta Virgin River. Siinä seurataan muun muassa Melinda "Mel" Monroea, joka vastaa ilmoitukseen työskennellä kätilönä ja sairaanhoitajana syrjäisessä Pohjois-Carolinan kaupungissa Virgin Riverissä ajattelemalla, että se on täydellinen paikka aloittaa uudestaan ja jättää tuskalliset muistot taakseen. Mutta hän huomaa pian, että pikkukaupungissa asuminen ei ole aivan yhtä yksinkertaista kuin hän odotti. Hänen on opittava parantamaan itsensä, ennen kuin hän voi todella tehdä Virgin Riveristä kodin.
En tiedä kuinka moniosaiseksi sarja on tarkoitettu, mutta pidän siitä kovasti. Siinä eletään, sairastetaan vakavasti, kuollaan, saadaan keskenmenoja, synnytään ja vietetään täyttä elämää. Minulle se kaikki on tunnetta täynnä. Erityisesti mieltäni liikuttaa rakkauden muoto, joka ei halua missään olosuhteissa loukata ja haavoittaa rakkautensa kohdetta.
Joskus yön hetkinä sarjan myötä elän omaa, yksinäistä elämääni ikään kuin ulkopuolelta katsellen. On kipeää löytää itsestään kohdat, jolloin maljani on täyttynyt ja olen kaivanut rakkauteni rinnalle ilkeyden ja halun loukata. Kuinka pahoillani olenkaan, miksei rakkauteni ole enemmän, kaiken anteeksi antavaa, vajavaisuuden sekä puutteellisuuden alleen peittävää ja parantavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti