Väärien valintojen asiantuntija * 339

Ystävät, kaverit, tuttavat, vieraat, kylän miehet ja naiset, vihanaiset sekä -miehet ynnä enemmän tai vähemmän tuntemattomat, joihin kuuluvat nekin tai hekin, joihin haluan tai en halua tutustua. Siinä ehkä maapallon kaikki ihmislaumat, joista jokaisen laitan johonkin kategoriaan.

Kun aiemmin määritin ystäväkseni hänet, jolle voin, haluan ja myös kerron kaiken, minulla ei ole ollut heitä ainoatakaan milloinkaan. Ei siltikään, vaikka olin jakanut rakkauteni ja vuoteenikin vuosikymmenien ajan. Vasta myöhemmin olen oivaltanut, että nimenomaan tosiystävälle ei ehkä kuulukaan kertoa kaikkea. Ehkä ei sitäkään, kun on kuullut jonkun puhuvan hänestä loukkaavasti tai muuten alamittaisesti. 

Kaikkia sydämeni saloja ja kipeyksiä en ole jakanut koskaan kenenkään kanssa. Tai olen minä, mutten ihmisille. Eläimille, varsinkin koirille kerron usein kaiken. Paljon olen puhunut Niilolle, vaikka tiedänkin, etten ole sille ainoa rakas, vaan yksi sen neljästä sydämen valituista. Tämä monien rotujen koira, jonka äiti oli tuhansien tarinoiden tyttö Tallinnan kadulta, on oleellinen osa onneani. 

Meillä on muutakin yhteistä. Niilo on ihmisiällä laskettuna ikäiseni yli seitsemänkymppinen äijä eikä sillekään ole omasta heimosta tullut juuri ystäviä. Paitsi yksi, Rudi nimeltään, jonka viimeinen leposija on Jokilaakson Rabbit Islandilla. Käyn siellä useamman kerran vuodessa, joskus Niilonkin kanssa. Sille välillä ajattelen haudan olevan vain menneen talven lumia. Toisinaan taas ajattelen, ettei näin ole, sillä koiven nostolla se jättää Rudille postia lähes joka kerta. Tässä vuosia kestäneessä kahden koiran ystävyydessä olikin jotain, mitä ihminen ei koskaan tule ymmärtämään.

Jos koiralle voi olla ihminen rakkain elävä, toki ihmisellekin voi sitä olla koira. Koiran ja ihmisen taival on ainutlaatuinen muutenkin kuin vain monta kymmentätuhatta vuotta kestänyt yhteinen matka. Siihen on mahtunut myös kipeyttä ja surua. 1820-luvulla muun muassa susilauma tappoi Suomessa yli 20 lasta. Susiakaan, koiran esivanhempia en silti vihaa, mutta kunniotan sitäkin enemmän.

Haluaisin, että minulle tärkeimmät ihmiset olisivat edes vähän ystäviäni. Ehkä he ovatkin, vaikken sitä aina ymmärrä, sillä joku heistä haluaa olla mahdollisimman vähän tekemisissä kanssani. Omien polkujen kulkeminen ei olekaan vain ruusuilla tanssimista. Tämän kaiken olen monesti kertonut Jokilaakson luonnolle yön hiljaisuudessa ja Niilolle. Joka kuuntelee tarkkaavaisesti päätään puolelta toiselle kallistellen. Se ymmärtääkin kieltoja lukuunottamatta täydellisesti tarkoittamallani tavalla eikä koskaan kerro mitään luottamuksellisia asioita muille ihmisille. Luulen, että se ymmärtää kiellotkin, muttei halua niitä noudattaa. Siitä en ole saanut tolkkua mitä puhunee koirakavereilleen.