Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 3. heinäkuuta 2021

Väärien valintojen asiantuntija * 331

Aamulla pengoin sosiaalisesta mediasta kaikkea kirjoittamaani. Huomasin, että itseasiassa tuhansien kirjoitusten joukossa on loppujen lopuksi aika vähän aiheita. Olen kirjoittanut samoja ajatuksia yhä uudelleen ja uudelleen hieman eri tavoin. Ehkä ymmärränkin monista asioista vähän ja vain harvoista niin paljon, että voisin sanoa niistä jotain tietäväni. Siksi minusta ei oikein ole kansanedustajien haukkujaksikaan. Ymmärrän, että jos Arkadianmäellä olisi kaksisataa Jorma Soinia, eivät valtakuntamme asiat olisi sen paremmin.

Päihteistä olen kirjoittanut paljon ja kirjoitan taas, sillä siitä tiedän edelleen eniten. Lopetin tyystin päihteiden käytön, koska alkoholi hallitsi liikaa elämäni jokaista osa-aluetta. Vuosikaudet ja -kymmenet olin ollut valmis kärsimään tuttua, turvallista tuskaa ennen kuin olin valmis ottamaan pysyvän askeleen tuntemattomaan. Ehkä lisävaikeus tuli siitä, etten koskaan kokenut juomisen olleen yhtä helvettiä, vaan päinvastoin. Minulla oli humalahakuisessa elämässä yksin ja seurassa kaikkine sekoiluineen usein hyvinkin hauskaa. Jotain sellaistakin, jota en selvinpäin ole löytänyt. Muttei mitään, jota en olisi pystynyt korvaamaan jollakin paremmalla pää kirkkaana ilman päihteitä.

Aitoa surua, itkua, iloa ja naurua on elämääni mahtunut aina. Hulluna humalassa ja hulluna selvinpäin, sanoisi ehkä joku. Toki joskus olen ilon kadottanutkin, mutta löytänyt sen aina uudelleen. Esteitä pysyvään suunnanmuutokseen olin vuosikymmenten saatossa pohtinut eräänkin kerran. Yksi oli juuri tuntemattoman askeleen ottamisen vaikeus, kun ei tiedä mitä siitä seuraa. Minulle ei olekaan koskaan selvinnyt edes mitä elämältäni oikein haluan, mutta se selvisi, että samaa tietä kulkien, jatkaisin sitä tällä hetkellä jossakin haudan takana. Mitä ja missä se itse kullakin onkaan.

Ehkä toinen oleellinen asia liittyy itsetuntoon tai sen puutteeseen. Halusin liian usein olla kuten muutkin tai jotain sellaista, jota oletin muiden haluavan minun olevan. Jos olisin tavalla tai toisella saanut vahvistusta, että saan olla juuri sellainen ja sen näköinen kuin olen, olisi "My way" ollut ehkä toinen. Kaikkinensa tämä on ollut kuitenkin hieno tie.

Minut pelasti jatkoajalle oivallus, että suunnan muutokseen ei tarvitse tietää mitä haluaa, jos tulee vakuuttuneeksi siitä mitä ei halua. Se antaa polun, jolla voi jättää elämästään kaiken sen mitä ei itselleen tahdo. Oli loppujen lopuksi helppo ymmärtää, etten tahtonut ennenaikaisesti hautaan. Väärän vaihtoehdon karsiminen antoi tilaa ja voimavaroja etsiä jotain uutta tilalle, vaikken tarkkaan tiedä enkä välitä tietääkään mitä olen löytänyt.

Tämän kaiken kylkiäisenä pohdin miten päihteiden käytön lopettaneet ovat onnistuneet omimaan itselleen sanan "raittius". Sillä se on paljon enemmän kuin viinaton elämä. Se on itselleni aitoa elämää ja mielen raittiutta, jota en kemiallisesti edes yritä muuttaa muuksi. Mutta se ei ole sitä, että lopettaa viinan juonnin, jonka jälkeen kerran kuukaudessa hakkaa vaimonsa ja lapsensa oman pahoinvointinsa seurauksena. Raittius on ohikiitäviä hetkiä, jolloin koen yksin tähtitaivaan alla, että tässä on kaikki eikä minulta mitään puutu.

3 kommenttia:

SIILI kirjoitti...

Se on lahja osata kirjoittaa samaa tematiikkaa monella tavalla .

Leskisen Juice sävelsi miltei koko tuotantonsa kitaran kolmen soinnun varaan.

For life kirjoitti...

Koska haluan uskoa sinusta vain hyvää, tulkitsen palautteesi myönteiseksi.

SIILI kirjoitti...

En sitä negatiivisena tarkoittanut......